Jälkijäristykset jatkuvat Kolumbiassa

Uusi jälkijäristys vavisutti tänään kolumbialaista Armenian kaupunkia. Tietoja uuden järistyksen aiheuttamista vahingoista ei vielä ole. Jälkijäristys oli voimakkuudeltaan 4,2 richteriä ja se sattui varhain tänäaamuna paikallista aikaa.

Turvallisuusjoukot ampuivat varoituslaukauksia eilen Armeniassa yrittäessään estää varastojen ryöstelyn. Tuhannet ihmiset tunkeutuivat eilen jo kolmantena peräkkäisenä päivänä Punaisen Ristin keskusvarastoon. Armeniaan on saapunut tuhansia tonneja avustustarvikkeita viime päivinä, mutta avustusten jakelu on kangerrellut. Asukkaat ovat joutuneet odottamaan avustuksia jonossa kahdeksankin tuntia. Maanantaina sattunut järistys surmasi virallisen ilmoituksen mukaan 922 ihmistä. Avustusjärjestöt arvioivat kuolonuhrien määräksi 1 500.

Kolumbian puolustusministeri Rodrigo Lloredo on määrännyt vielä 1 500 sotilasta Armeniaan. Kaupungissa, jonka väkiluku on 280 000, on nyt lähes 6 000 poliisia ja sotilasta. Presidentti Andres Pastrana on sanonut avustusvarastojen ryöstelyä yksittäisiksi tapahtumiksi. Eilen illalla pidätettiin 120 ryöstelijää. Asukkaat jatkoivat vielä perjantaina mahdollisten eloonjääneiden etsiskelyä raunioista. Kansainväliset etsintäryhmät sen sijaan kertoivat, että Kolumbian hallitus oli kehottanut ryhmiä lopettamaan etsinnät. Keskiviikon jälkeen ei raunioista ole enää löydetty ketään hengissä, vaikka elossaolevien löytäminen on asiantuntijoiden mukaan mahdollista vielä kymmenenkin päivän kuluttua järistyksestä.

Kolumbian hallitus laajensi valtuuksiaan

Kolumbian hallitus ilmoitti eilen ottaneensa itselleen taloudelliset poikkeusvaltuudet selviytyäkseen viime maanantain tuhoisan maanjäristyksen jälkiseurauksista. Käytännössä tämä merkitsee, että hallitus voi toimia asetuksien nojalla seuraavat 30 päivää edesauttaakseen pelastustöitä ja jälleenrakentaakseen maan tärkeän kahvinviljelyvyöhykkeen. Sisäministeri Nestor Martinez ilmoitti poikkeusvaltuuksista hallituksen neljä tuntia kestäneen istunnon jälkeen. Hän kertoi, että kahvivyöhykkeelle on alustavasti varattu 315 miljoonan dollarin hätäapupaketti.

Lähes 1 000 ihmistä sai surmansa, yli 4 000 loukkaantui ja neljännesmiljoona menetti kotinsa maanjäristyksessä, joka oli Kolumbian pahin 14 vuoteen.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat