Jaakko Pöyry Group julkaisi tulosennusteensa

Jaakko Pöyryn Group Oyj:n on julkistanut vuoden tulosennusteensa. Yhtiö arvio tämän vuoden tuloksen jäävän hieman viime vuotta heikommaksi.

Maailmantalouden suhdannenäkymien heikentyminen vaikuttaa yhtiön mukaan sen toimintaan erityisesti Pohjois-Amerikassa, jossa investointikysyntä on heikentynyt voimakkaimmin. Pohjois-Amerikan osuus Jaakko Pöyry Groupin liikevaihdosta on tänä vuonna noin 5 prosenttia.

Muun muassa metsäteollisuuden konsulttipalveluja tarjoavaa yhtiö kertoo myös konsultointitoiminnan kysynnän pienentyneen ja varoittaa, että investointipankkitoiminnan eräiden toimeksiantojen toteutukset saattavat siirtyä ensi vuodelle.

Energia-liiketoimintaryhmän neuvottelujen alla olevat suuret toimeksiannot ovat Jaakko Pöyry Groupin mukaan myös viivästyneet aiemmin oletetusta ajankohdasta.

Jaakko Pöyry Group sanoo sen tilauskannan olevan keskimäärin edelleen hyvä ja markkina-aseman vahva. Konsernin voiton rahoituserien jälkeen se arvioi olevan 26-30 miljoonaa euroa. Osakekohtaiseksi tulokseksi arvioidaan 1,25-1,45 euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat