Italiaan jälleen laittomia pakolaisia

Noin tuhatta laitonta maahanpyrkijää kuljettava alus saapui tänään iltapäivällä Sisiliaan, kertoivat Italian viranomaiset.

Catanian satamakaupunkiin julistettiin "humanitaarinen hätätila", ja viranomaiset pidättivät kolme miestä, joita epäillään laivan miehistön jäseniksi. Italian sisäministeri Claudio Scajola ilmoitti myöhemmin, että koko Sisilia julistetaan hätätilaan, jonka avulla yritetään paremmin valvoa laitonta maahanmuuttoa.

Italian rannikkovartiosto pysäytti Monica-nimisen aluksen eilen itäisellä Välimerellä ja hinasi sen omalla laivallaan Cataniaan. Aluksella on noin tuhat maahanpyrkijää, joista suurin osa on Syyrian ja Irakin kurdeja. Joukossa on kolmisensataa lasta.

Kurdit kertoivat aloittaneensa matkansa viime viikolla Sidonista Libanonista ja maksaneensa yli 4000 euroa matkasta Italiaan. Maahanpyrkijät oli määrä siirtää huomenna vastaanottokeskukseen Pugliaan Etelä-Italiaan. 75-metrinen

Monica-alus, jonka uskotaan olevan rekisteröity Tyynenmeren saarivaltion Tongan lipun alle, oli Sisiliaan saapuessaan kauhistuttavassa kunnossa. Italian laivaston edustajan mukaan aluksen miehistö oli uhannut heittää joitakin lapsia mereen estääkseen laivaston edustajien saapumisen alukseen. Lopulta he saivat luvan tulla alukseen; mukana oli myös lääkäri, joka auttoi 21-vuotiasta naista synnyttämään lapsen aluksella. Terveysviranomaiset sanoivat pelkäävänsä, että yli viikon kuumassa, täyteen ahdatussa ja likaisessa laivassa olleet matkustajat saattavat olla vakavasti sairaita.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat