Israelilta kolme päivää lisäaikaa

Israel antaa palestiinalaisille "kolme-neljä" päivää lisäaikaa väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Länsirannalla ja Gazassa, Israelin pääministeri Ehud Barak sanoi radiohaastattelussa hallituksen hätäistunnon jälkeen.

-Olemme taipuneet useiden ulkomaisten valtionpäämiesten pyyntöön ja olemme päättäneet jatkaa lisäaikaa kolmella tai neljällä päivällä. Jos väkivalta ei lopu, se merkitsee sitä, että palestiinalaisten hallinto (ja presidentti Jasser) Arafat haluavat hylätä pyrkimyksen poliittiseen ratkaisuun, hän sanoi. Barak ilmoitti olevansa myös valmis osallistumaan Lähi-idän huippukokoukseen, jos se takaisi väkivallan päättymisen.

-Jos huippukokous järjestetään, sen tarkoituksena täytyy olla väkivaltaisuuksien täydellinen lopettaminen, hän sanoi Israelin radiolle. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kävi tiistaina vastaisena yönä tuloksettomia puhelinneuvotteluja pikakokouksen järjestämisestä. Barak syytti palestiinalaisia rauhanpyrkimysten hylkäämisestä. Hän sanoi, että Arafat kykenisi pysäyttämään yhteenotot "yksinkertaisella käskyllä".

-Jos hän ei voi tehdä sitä, se merkitsee meille sitä, että hän on tahallaan hylännyt rauhanprosessin, hän sanoi amerikkalaisen tv-yhtiö ABC:n haastattelussa. Hän tähdensi myös Israelin pystyvän puolustamaan itseään tarpeen vaatiessa.

-Me aiomme elää täällä. Emme suosittele kenellekään meidän asettamista kokeeseen taistelukentällä. Jos on pakko, me taistelemme ja me tiedämme kuinka taistella, Barak varoitti. Israelin hallitus taipui varhain tiistaiaamuna antamaan Arafatille ja kansainvälisille sovittelijoille lisäaikaa Lähi-idän väkivaltaisuuksien lopettamiseen. Asiasta kertoi ensin työvoima- ja sosiaaliministeri Raanan Cohen Israelin hallituksen maratonistunnon jälkeen. Hänen mukaansa sovittelijat saisivat "enintään kaksi päivää" lisäaikaa.

Jo kriisikokouksen aikana hallituksen tiedottaja kävi kertomassa toimittajille, että Barak on suostunut lisäaikaan "huolimatta siitä, että palestiinalaiset eivät ole muuttaneet toimintatapojaan". Israelin alkuperäinen 48 tunnin määräaika väkivallan lopettamiseksi meni umpeen maanantai-iltana.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat