Israel yrittää hyvittää vetäytymisviivyttelynsä

Israel aikoo tarjoutua vapauttamaan nopeasti palestiinalaisia vankeja korvaukseksi, mikäli palestiinalaiset suostuvat Israelin anomiin lisälykkäyksiin Länsirannalta vetäytymisessä, kerrottiin armeijan radiossa.

Radion saamien tietojen mukaan Israelin neuvottelija Gilad Sher tekee tarjouksen palestiinalaiselle kollegalleen Saeb Erakatille neuvotteluissa myöhemmin tänään. Neuvottelijat tapaavat tänään keskustellakseen Israelin pääministerin Ehud Barakin ehdotuksista Wyejoen sopimuksen toteuttamiseksi.

Israel, paaministerin toimisto


Israelin edellisen pääministerin Benjamin Netanyahun lokakuussa allekirjoittama sopimus perustuu maan luovuttamiseen palestiinalaisille turvallisuuden takaamiseksi. Tiistaisessa tapaamisessaan Barak taivutti palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin suostumaan kahden viikon harkinta-aikaan Barakin ehdotuksen punnitsemiseksi. Ehdotuksen mukaan Israelin Länsirannalta vetäytymisen yhtä vaihetta lykättäisiin ja se otettaisiin osaksi lopullisia rauhanneuvotteluja. Palestiinalaiset vastustavat ehdotusta voimakkaasti. Palestiinalaisten johtoryhmä sanoi perjantaina vastustavansa kaikkia sopimukseen tehtäviä muutoksia ja vaati Israelia toteuttamaan sopimuksen "kolmen viikon sisällä".

Wyejoen sopimuksen mukaan Israel vetäytyy 13 prosenttia Länsirannasta käsittäviltä alueilta. Vetäytymisen on määrä tapahtua kolmessa vaiheessa. Israel on tähän mennessä toteuttanut vasta vetäytymisen ensimmäisen vaiheen. Sopimuksessa Israel lupasi myös vapauttaa kolmessa erässä yhteensä 750 palestiinalaisvankia. Netanyahu vapautti määräaikaan mennessä ainoastaan 250 vankia.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat