Israel jatkaa palestiinalaishallituksen boikottia

USA vaati Israelin tunnustamista ja irtisanoutumista terrorismista, uusi palestiinalaisten ulkoministeri vakuutti hallituksen maltillisuutta. Saarron jatkuminen voi romahduttaa koko palestiinalaishallinnon.

Israelin hallitus on päättänyt boikotoida uuttakin palestiinalaishallitusta sekä taloudellisesti että poliittisesti.

Pääministeri Ehud Olmert vetosi myös ulkovaltoihin, jotta ne jatkaisivat pakotteita palestiinalaishallintoa vastaan. Olmert katsoi Fatah-liikkeen hallitusyhteistyön Hamasin kanssa vaikeuttavan myös Israelin yhteydenpitoa presidentti Mahmud Abbasiin eli rauhanneuvotteluja ei ole näköpiirissä.

Yhdysvallatkaan ei aio tehdä yhteistyötä uuden hallituksen kanssa, ennen kuin se irtisanoutuu väkivallasta ja tunnustaa Israelin, sanoi presidentti George W. Bushin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Stephen Hadley CNN-uutiskanavalle.

Maan Israelin-konsulaatti oli sitä ennen ilmoittanut, että tapauskohtaisesti Yhdysvallat voisi olla yhteydessä ministereihin, jotka eivät kuulu Hamasiin. Yhdysvallat ja EU ovat listanneet Hamasin terroristijärjestöksi, minkä takia ne karttoivat edellistä Hamasin muodostamaa hallitusta.

Nyt muutamat maat ovat jo raottaneet yhteistyön ovea - ensimmäisenä Norja. EU-maistakin Ranska on jo esittänyt neuvottelukutsun.

- Eristyksen ja apuboikotin seinämät ovat murtumassa, ennusti palestiinalaisten uusi ulkoministeri Ziad Abu Amr israelilaisen Ynet-verkkolehden haastattelussa. Israelin hallitukselta hän peräänkuulutti yhteistyötä "sokean itsepäisen" politiikan sijaan.

Uusi ulkoministeri toivoo saarron loppua

Ulkoministeri Ziad Abu Amrin mielestä kansainvälisellä yhteisöllä ei ole syytä jatkaa saartoa, koska uuden hallituksen linja on hyvin maltillinen.

- Ohjelmaan siirtyvät kaikki (Lähi-idän) kvartetin vaatimukset. -- Israelin tunnustaminen sisältyy moneen ohjelmakohtaan, hän muotoili Jerusalem Post -sanomalehdelle.

Kvartetti eli Yhdysvallat, EU, YK ja Venäjä ovat luvanneet palata kanssakäymiseen palestiinalaishallinnon kanssa, jos se tunnustaa Israelin, irtisanoutuu väkivallasta ja kunnioittaa aiempia rauhansopimuksia.

Myös usea arabimaa on jo kiirehtinyt ulkomaita hellittämään saartoa. Saarron jatkuminen voi romahduttaa koko palestiinalaishallinnon, varoitti uusi tiedotusministeri Mustafa al-Barghuti.

Israelissa uuden ministeristön eristäminen kokonaan ei saanut varauksetonta tukea Olmertin Kadima-puolueen tärkeimmältä hallituskumppanilta työväenpuolueelta. Sitä edustava puolustusministeri Amir Peretz muistutti, että Fatahin ministerit eivät ole terroristeja.

- Puolet uusista ministereistä allekirjoitti Oslon (rauhan)sopimuksen kanssamme. Pitääkö meidän hylätä heidätkin sen takia, että meillä on ongelmia Hamasin kanssa, kyseli Peretzin puoluetoveri, ministeri Galeb Magadla Jedioth Ahronoth -sanomalehden haastattelussa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat