Islantilaiset äänestävät parlamenttivaaleissa

Vahvasta ennakkosuosikista huolimatta lopputulosta on vaikea ennustaa, sillä vaaliliittojen avulla mikä tahansa puolue voi nousta hallituksenmuodostajaksi.Islantilaiset äänestivät parlamenttivaaleissa

Islannissa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa, joissa hallitsevalle keskustaoikeistolaiselle itsenäisyyspuolueelle on povattu parasta menestystä. Mielipidemittausten mukaan pääministeri Geir Haarden puolue pysyy suurimpana puolueena 63-paikkaisessa parlamentissa eli althingissä.

Itsenäisyyspuolue on ollut vallassa Islannissa 16 vuoden ajan. Vaalikampanjan aikana puolue on mainostanut sitä, miten Islanti on sen valtakaudella muuttunut pienestä kalastusvaltiosta varakkaaksi maaksi, jossa on maailman korkeimpiin kuuluva elintaso. Puolue onkin pystynyt ratsastamaan Islannin hyvällä talouskasvulla, joka vuonna 2005 nousi aina 7,2 prosenttiin.

Tasainen virta äänestäjiä kulki päivällä Reykjavikin kaupungintalon äänestyspaikalle. Äänestysprosentti on perinteisesti Islannissa korkea, 80-85.

Siinä missä itsenäisyyspuolueelle on povattu menestystä, on sen liittolaiselle edistyspuolueelle ennustettu selvää tappiota. Tämä voi tehdä lopun nykyisestä hallituskoalitiosta.

Millään yksittäisellä puolueella ei ole ollut yksinään enemmistöä Islannissa maan itsenäistymisen eli vuoden 1944 jälkeen. Kaikki nyt mukana olevat kuusi puoluetta kamppailevat näin paikoista tulevassa koalitiohallituksessa.

Mielipidemittausten mukaan itsenäisyyspuolue saa 35-40 prosenttia äänistä, kun oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit saisivat noin 25 prosenttia. Haarde ei ole sulkenut pois hallitusyhteistyötä myöskään sosiaalidemokraattien kanssa.

Tuoreen kyselyn perusteella 56 prosenttia islantilaisista haluaa Haarden jatkavan pääministerinä. Teollisuusjohtajien parissa luku oli peräti 76 prosenttia.

Äänestyspaikat sulkeutuvat Islannissa puolenyön jälkeen Suomen aikaa, ja tuloksia on odotettavissa huomenna. Äänioikeutettuja on noin 220 000.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat