Isisin valtakausi alkoi vuonna 2014 kalifaatin julistuksella – julma järjestö levittäytyi Eurooppaan ja piti pintansa Lähi-idässä tähän päivään saakka

Isis edelleen suuri uhka 2:19
Isis edelleen suuri uhka.

Kurdijohtoisten SDF-joukkojen edustaja ilmoitti tänään äärijärjestö Isisin menettäneen viimeisen tukikohtansa Syyrian Baghouzissa. Aikajana kokoaa Isisin vaiheet sen synnystä valtakauteen ja lopulta järjestön murenemiseen.

2004: Terroristijärjestö Irakin al-Qaida syntyy vastustuksena Yhdysvalloille, jonka joukot ovat miehittäneet Irakia.

2006: Irakin al-qaida vaihtaa nimensä Irakin islamilaiseksi valtioksi.

2011: Järjestön perustaja Abu Bakr al-Bagdadi lähettää toimijoita Syyriaan.

2013: Al-Bagdadi asettuu Syyriaan myös itse ja irrottaa järjestönsä al-Qaidasta.

2014: Isisin valtakausi alkaa, kun al-Bagdadi julistaa islamilaisen valtion syntyneeksi. Al-Bagdadi kutsuu kaikki maailman muslimit liittymään kalifaattiin. Isis valtaa alaa Syyriassa ja Irakissa. Se ottaa haltuunsa Syyrian Raqqan ja Irakin Fallujan, myöhemmin vielä Irakin Tikritin ja Mosulin. Järjestö surmaa julmasti ottamiaan pankkivankeja, ja raakauksista leviää videoita maailmalle. Yhdysvallat muodostaa Isisin vastaisen liittouman ja aloittaa ilmaiskut järjestöä vastaan.

2015: Isis levittäytyy kunnolla myös Syyrian ja Irakin ulkopuolelle. Se aloittaa Eurooppaa järkyttäneiden terrori-iskujen sarjansa Pariisista Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyllä hyökkäyksellä. Syyriassa se ottaa haltuunsa Palmyran ja Syyriassa Ramadin.

2016: Isis alkaa menettää valtaamiaan alueita. Irak ottaa takaisin Fallujan, ja Syyriassa puolestaan Yhdysvaltain tukemat kurdijoukot palauttavat Manbijin.

2017: Järjestö kokee tappiollisen vuoden ja menettää lisää alueitaan: Kesäkuussa Irak voittaa takaisin Mosulin kuukausien taisteluiden päätteeksi. Syyskuussa Syyrian armeija palauttaa Venäjän ja Iranin tukemana Deir ez-Zorin kaupungin. Lokakuussa puolestaan SDF-joukot häätävät Isisin Raqqasta.

2018: Syyria päihittää Isisin Yarmoukissa, eteläisessä Damaskoksessa ja Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla. SDF-joukot etenevät Eufratjoella, ja Irakin joukot vahvistavat otettaan Syyrian vastaisella rajalla. Yhdysvallat ilmoittaa vetävänsä omat joukkonsa Syyriasta.

2019: Isisin valta-alue kutistuu entisestään. Sen viimeiseksi linnakkeeksi jää Baghouzin kylä, joka on sekin nyt vallattu. SDF:n mukaan Isisin kalifaatti on täysin eliminoitu, mutta taistelut alueella kuitenkin jatkuvat. Myös järjestön ideologian uskotaan yhä elävän voimakkaana, ja tuhansia taistelijoita on edelleen vapaalla jalalla. Asiantuntijoiden mukaan voiton julistus onkin lähinnä symbolinen: Isis pysyy suurena uhkana maailman turvallisuudelle ja on todennäköistä, että järjestö pyrkii jatkamaan iskujaan – myös Euroopassa.

 

Lue myös:

    Uusimmat