Isä ja äiti ajautuivat sanaharkkaan vauvamurhien istunnon päätteeksi

Ajoittain tunteikas, kahden pienen vauvan murhaoikeudenkäynti päättyi keskiviikon osalta isän ja äidin kiivaaseen sananvaihtoon. 27-vuotiasta virolaisnaista syytetään siitä, että hän synnytti kaksoset salaa ja sitten heti synnytyksen jälkeen surmasi heidät.

Lasten isä ei edes tiennyt raskaudesta, saati synnytyksestä ennen kuin kuuli siitä poliisilta.

Virolaisnainen kiisti salissa topakasti tappaneensa lapsia ja vieritti syytä miehen tuon aikaisen vihamiehen kontolle.

Kun istunto keskiviikkona Hyvinkään käräjäoikeuden salissa päättyi, isä ja äiti kohtasivat kapealla pöytien rajaamalla käytävällä.

Suurikokoinen, painijatyyppinen isä syytti kiihtyneesti äitiä valehtelijaksi. Hetkeä aikaisemmin hän oli vaatinut äitiä tunnustamaan teot, jos tällä on omatunto.

Hento syytetty kivahti yhtä aggressiivisesti: - Enkä valehtele.

Seurasi puolen minuutin vironkielinen kiivas sananvaihto, jota tiivisti salissa ollut naisvartija. Tämä yritti tunkea miehen selän takaa väliin siinä suuremmin onnistumatta.

Tilanne laukesi, kun mies marssi salista ulos. Häntä ei syytetä mistään, vaan on kuolleiden vauvojen isänä asianomistaja.

Syytösten verkko ja torstain todistaja

Oikeus on yrittänyt turhaan haastaa jutussa todistajaksi virolaismiestä, jonka nainen väittää kaapanneen ja murhanneen vauvat. Isä sen sijaan sanoi saavansa hänet helposti oikeuteen kuultavaksi. Häntä on määrä kuulla torstaina.

Kyse on syyttäjän todistajasta, jota syyttäjä nimenomaan haluaa kuulla sen takia, että hän on ollut syytteessä mainittuna murha-aikana Turun saaristossa. Syyttäjä Veli-Matti Koponen ei usko naisen kertomukseen ulkopuolisesta tekijästä. Yksi keskeisimmistä teknisistä todisteista on toisen vauvan paketin teipistä löytynyt naisen sormenjälki.

Syyttäjän mukaan nainen tappoi vastasyntyneet lapset hakkaamalla heidän päänsä todennäköisesti lattiaan. Sen jälkeen hän kääri ruumiit muoviin, teippiin ja pakkasi kassiin. Toinen ruumis löytyi poliisin tehtyä Klaukkalassa sijaitsevaan taloon kotietsinnän toisen rikoksen takia.

Isä kertoi oikeudessa, että häntä epäiltiin kadonneen torikauppias Seppo Tirkkosen murhasta. Isän mukaan kyseessä oli väärä ilmianto, jonka taustalla oli oikeutta vältellyt virolaismies.

Kotietsinnällä löytyi sattumalta vauvan ruumis. Toinen lapsi löytyi maastosta, jonne isä oli poikansa ruumiin tietämättään vienyt. Muutama päivä murhien jälkeen yksi talon kaapeista oli alkanut haista ja isä oli vain pakannut kaiken jätesäkkeihin ja heittänyt maastoon. Isä näytti paikan poliisille.

Miehen oma asianajaja kysyi salissa miltä miehestä tuntui ja miten tieto siitä, että kyse oli omista lapsista vaikutti. Mies murtui kyyneliin ja hetken päästä pyysi taukoa.

Asianajaja totesi, ettei tarvitse muuta vastausta.

Oikeudenkäynti keskiviikkona:

Lue myös:

    Uusimmat