Vauvojen murhista syytetty äiti puolustautuu: En tappanut lapsiani

Hyvinkään käräjäoikeudessa on kuultu tänään myös murhista syytettyä virolaisäitiä. Hän käsityksensä tapahtumista ovat syyttäjän kanssa täysin erilaiset.

Syyttäjän mukaan nainen murhasi lapset, mutta nainen kiistää tämän. Naisen mukaan lapset syntyivät kuolleena, eikä hän ole siten voinut tappaa heitä. Syyttäjän mukaan molemmat vauvat ovat syntyneet elävinä.

Syyttäjän mukaan synnytykset ja vauvojen tappamiset ovat todennäköisimmin tapahtuneet asunnon kylpyhuoneessa. Pian synnytyksen jälkeen nainen oli syyttäjän mukaan murhannut vastasyntyneen tytön ja pojan hyvin väkivaltaisesti. Syyttäjän mukaan äiti tappoi vauvat pudottamalle ne lattialle tai hakkaamalla vauvoja lattiaa vasten.

Syyttäjän näkemyksen mukaan nainen oli yksin asunnossa Nurmijärven Klaukkalassa, kun teko tapahtui. Nainen ei tähän yhdy. Nainen kertoo kuulleensa ennen synnytystä pakettiauton ajaneen pihaan. Nainen kertoi avanneensa oven ja siellä oli mies, jota hän pelkäsi.

Nainen kertoi istuneensa keittiössä tuolilla, kun hän huomasi lapsiveden tulleen. Kivut tulivat myöhemmin. Nainen kertoi, että sisään tullut mies lupasi soittaa hätänumeroon.

- Odotin, odotin ja odotin. En tiedä, miten osaisin sen selittää, mutta tunsin lapsen alkavan syntyä. Silloin sattui voimakkaimmin. Sen jälkeisistä asioista en ole sataprosenttisen varma.

- Minusta tuntuu, että näin lapsen. En tiedä oliko hän hengissä vai ei. Seuraava asia jonka muista on, että olin toisessa huoneessa. Loput käsityksistäni perustuvat siihen, mitä poliisi on minulle väittänyt, syytetty kertoo.

Henkirikos tapahtui viime vuoden kesäkuussa Nurmijärven Klaukkalassa.

Lue myös:

    Uusimmat