Iran testaa taas ohjuksia ja teollisuusmaiden hermoja

Iran on testannut jälleen pitkän kantaman ohjuksiaan, jotka voivat yltää 2000 kilometrin päähän. Käytännössä Israel ja useat Yhdysvaltain tukikohdat Persianlahdella olisivat siis ohjusten kantoalueella.

Rikkaat teollisuusmaat ovat jo aiemmin ajautuneet sanaharkkaan Iranin kanssa syyttämällä maata ydinaseiden suunnittelusta. Iran on toistuvasti kiistänyt syytökset, mutta tuoreiden testien arvellaan tulehduttavan välejä entisestään.

- Tämä on erittäin vakava huolenaihe, ja se saattaa pakottaa kansainvälisen yhteisön laajempiin Iraniin kohdistuviin sanktioihin, Britannian pääministeri Gordon Brown sanoo maan yleisradioyhtiölle BBC:lle.

Valkoisen talon mukaan Iranin teko heikentää Yhdysvaltain uskoa väitteeseen, että maan ydinohjelma olisi rauhanomainen.

Irania läksytettiin kovasanaisesti syyskuussa, kun se edellisen kerran teki ohjuskokeita. Naapuri- ja teollisuusmaiden huolta on herättänyt myös Iranin antama tieto, että se lisää ydinvoimaloidensa määrää.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat