Irakissa useita iskuja ja sieppauksia

Viikonlopun aikana Irakissa on kuollut useita ihmisiä, ja monia on siepattu ns. kuoleman kolmion alueella.

Ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa useissa iskuissa ympäri Irakia. Lisäksi eilisestä alkaen on 11 ihmistä siepattu Bagdadin eteläpuolella.

Kolme ihmistä kuoli ja 15 haavoittui aseistautuneiden kapinallisten ja Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaiden yhteenotoissa Ramadissa Bagdadin länsipuolella. Lisäksi kaksi ihmistä sai surmansa, kun pommi räjähti sunnimuslimien uskonoppineiden moskeijan lähellä Bagdadissa, silminnäkijät ja sairaalalähteet kertoivat.

Kolme irakilaista naista sai surmansa, kun heidän koteihinsa osui kranaatteja Dhuluijahin alueella. Turkkilainen rekkakuski kuoli puolestaan pohjoisen Kirkukin kaupungin ja Saddamin kotikaupungin Tikritin välisellä valtatiellä, kun hänen rekkaansa ammuttiin panssarintorjuntaohjuksella. Mussaiebin kaupungissa kuoli irakilainen sotilas ja viisi haavoittui autopommi-iskussa.

Poliisin mukaan ainakin 11 ihmistä on siepattu eilisen ja tämän päivän aikana Bagdadin eteläpuolella. Alue tunnetaan myös nimellä "kuoleman kolmio".

Eilen neljä Yhdysvaltojen sotilasta ja 13 irakilaista sai surmansa Keski-Irakissa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat