Irak sulkee rajojaan

Syyrian ja Iranin vastaiset rajat suljetaan ainakin 3 päiväksi.

Irak ilmoittaa sulkevansa rajan Syyriaan ja Iraniin parantaakseen maan turvallisuutta.

Irak on myös pidentänyt Bagdadin yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa hillitäkseen väkivaltaa pääkaupungissa.

Irakin mukaan Iranin vastainen raja suljetaan 3 päiväksi. Turvallisuusoperaatiota johtava irakilaiskenraali ei kertonut, kuinka pitkän ajan Syyrian vastainen raja pysyy suljettuna.

Rajojen sulkemisesta kertoi turvallisuusoperaatiota johtava irakilaiskenraali Abbud Ganbar maan televisiossa.

Irakin hallitus on kenraalin mukaan päättänyt, että neljä Irakin ja Iranin rajalla olevaa raja-asemaa ja kaksi Syyrian-vastaisella rajalla olevaa asemaa suljetaan kolmeksi vuorokaudeksi. Muut raja-asemat näillä rajoilla suljetaan toistaiseksi kokonaan.

Yöaikaista ajoneuvoilla liikkumiskieltoa pidennetään kolmella tunnilla. Se alkaa nyt kello 20 ja päättyy aamulla kello 6.

Yhdysvallat on syyttänyt Irania aseiden salakuljettamisesta Irakin shiiataistelijoille. Bagdadissa oli jälleen eilen ja tänään tuhoisia pommi-iskuja.

Kenraali Ganbar johtaa Bagdadissa käynnistettyä turvallisuusoperaatiota, johon osallistuu irakilaisten joukkojen lisäksi amerikkalaisia sotilaita. Ganbarin alaisuudessa toimivien joukkojen määrä on nousemassa myöhemmin 60 000 sotilaaseen. Tavoitteena on hallitusta vastaan taistelevien ryhmien nujertaminen ja riisuminen aseista.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat