Invalidiliiton työntekijät uusivat kiusaamissyytökset hovissa

Useita vuosia Invalidiliitossa jatkuneen työpaikkakiusaamisjupakan toinen kierros on alkanut Helsingin hovioikeudessa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden tammikuussa yhdistyksen nykyistä ja entistä johtoa sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Yksi tuomio tuli kiusaamisesta ja kaksi siitä, ettei kiusaamiseen puututtu.

Käräjillä tuomion saaneet kiistivät syyllisyytensä ja valittivat tuomiosta hoviin.

Kihlakunnansyyttäjä Jaakko Tapalan mukaan oikeudessa kuullut työntekijät olivat edelleen sitä mieltä, että kiusaamista tapahtui eikä johto puuttunut siihen ollenkaan. Myös vastaajat pysyivät aiemmassa kannassaan.

Työntekijöiden mukaan johtotehtävissä ollut mies oli muun muassa kiroillut, haukkunut ja puinut nyrkkiä. Jotkut alaisista olivat kokeneet seksuaalista häirintää. Kiusaamisjupakka ajoittui vuosille 2002-2004.

Jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa vielä huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat