Inflaatio kiihtymässä?

Osuuspankkikeskuksen pääekonomisti Matti Huomo odottaa inflaation kiihtyvän, ehkä jopa ennakoitua enemmän. Viime vuosina alhaalla pysytelleet Suomen inflaatiolukemat alkavat lähestyä kansainvälisiä keskimääräisiä lukuja.

Pelko hintojen nousuvauhdin kiihtymisestä on jälleen nostamassa päätään. Viimeksi eilen Saksassa keskuspankki varoitti inflaation kiihtymisestä ja vihjaili jopa koronnostolla.

Euroopan matalimman inflaation maana porhaltanut Suomi joutui jo viime vuonna luopumaan tästä tittelistä, kun Ruotsi kiilasi kärkeen. Tänä vuonna alkuvuodesta inflaatio on jäänyt vielä alle yhden prosentin.

Osuuspankkikeskuksen pääekonomisti Matti Huomon mukaan vuoden loppupuoliskolla inflaatiovauhti käy ripeämmäksi. Takavuosien lukemia ei kuitenkaan hätyytellä. Ensi vuonna ollaan puolentoista, parin prosentin lukemissa.

Kuluttajien kukkarossa inflaation vaikutukset tuntuvat erityisesti asumiskustannusten nousuna. Lähitulevaisuudessa asuminen voi rokottaa kotibudjetteja muutamalla lisäprosentilla.

Inflaation noususuuntauksesta huolimatta tilanne etenee vielä pääpiirteissään annettujen ennusteiden mukaan.
(MTV3/Sari Soininen)


Lue myös:

    Uusimmat