Inflaatio hidastui hiukan elokuussa
Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli elokuussa 2,4 prosenttia, kun se heinäkuussa oli 2,5 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan elintarvikkeiden hintojen kohoaminen selitti inflaatiosta noin kolmasosan eli runsaat 0,7 prosenttiyksikköä. Erityisesti lihan, hedelmien, vihannesten ja maitotuotteiden hinnat nousivat.
Vuokrien kallistuminen puolestaan vaikutti inflaatioon 0,3 prosenttiyksikköä. Myös valmismatkojen sekä sanoma- ja aikakauslehtien hinnat nousivat viime vuoden elokuusta.
Inflaatiota hillitsi sitä vastoin polttonesteiden ja asuntojen hintojen halpeneminen. Heinäkuusta elokuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,1 prosenttia, mikä johtui lähinnä vaateliikkeiden alennusmyyntien loppumisesta. Bensiinin hinta sen sijaan laski elokuussa.
EMU-maiden inflaatio hidastui heinäkuussa
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan EMU-maiden inflaatio oli heinäkuussa 2,8 prosenttia. Inflaatio hidastui edelleen touko- ja kesäkuusta.
EMU-maiden nopein inflaatio oli yhä Hollannissa, 5,2 prosenttia, ja hitain Ranskassa, 2,2 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli heinäkuussa 2,6 prosenttia. EU-maiden inflaatio oli heinäkuussa 2,6 prosenttia.
Elokuussa Suomen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi nousi edellisestä vuodesta 2,7 prosenttia. Heinäkuusta elokuuhun indeksi nousi 0,2 prosenttia. Eurostat julkaisee elokuun yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit ensi tiistaina.
(STT)
Uusimmat
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
Lataa lisää