Ilmasto lämpenee - jaksaminen koetuksella

Ilmaston lämpeneminen ja sen myötä lisääntyvät pimeät talvet laittavat suomalaisten jaksamisen kovalle koetukselle.

Tulevina vuosikymmeninä lumi käy yhä harvinaisemmaksi, ja valosta tulee pula talvisin. Ilmastonmuutos näkyy ensimmäisenä ääri-ilmiöissä kuten pakkas- ja lämpöennätyksissä.

- En usko, että pakkasennätyksiä enää rikotaan Etelä-Suomessa. Vastaavasti sekä kesien että talvien lämpöennätykset paukkuvat rikki tuon tuostakin, toteaa meteorologi Pekka Pouta.

Pouta myös sanoo, että etelään on turha enää odottaa kunnon lumipeitteitä. Talvella itäiset kylmät ilmavirtaukset jäävät saapumatta.

Valon niukkuudesta johtuvia kiusallisia oireita kokee kaksi viidestä, akatemiatutkija Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo Helsingin Sanomien nettisivuilla.

Jo nyt 85 prosenttia yli 35-vuotiaista huomaa vuodenaikojen vaihtumisen vaikuttavan omaan käyttäytymiseensä.

Oireisiin kuuluu unen laadun huononeminen, mikä vaikuttaa vireystilaan. Ruokahalu lisääntyy – etenkin makeannälkä, liikkuminen jää vähemmälle ja paino nousee.

Harmaa sää jakaa mielipiteet

- Eiköhän siihen pimeyteen olla jo totuttu, ja mielestäni voi tehdä itsekin aika paljon näihin ahdistuksiin, esimerkiksi ulkoilla, kuntoilla ja nauttia siitä auringosta silloin kun sitä on, toteaa Helsingin keskustasta tavoitettu Satu Savolainen.

Myös Martti Huhtamäki on sitä mieltä, että pimeys ei ahdista. Hänen mielestään kyse on lähinnä siitä, suhtautuuko ylipäätään elämään positiivisesti.

- Kyllä se auttaa näissäkin asioissa. Ja jos joku luulee, että ne illat ovat etelässä valoisia, niin se on kyllä väärä käsitys.

Eriäviäkin näkemyksiä pohjolan kaamoksesta esitetään. Karin Smeds pitää lumetonta pimeyttä ahdistavana varsinkin kun lapsena tottui lumisiin talviin.

- Silloin kun on lunta, on kivempaa kun se heijastaa valoa. Pimeys on vähän sellainen mörkö. Olen asunut kolme vuotta Portugalissa ja siellä oli niin ihanaa, kun talvella paistoi aurinko.

Smeds kuitenkin kiistää pakenevansa etelän lämpöön ja aurinkoon, kun pimeys ja kylmyys koettelevat kovimmin. Tai jos lähtee, niin sitten pidemmäksi ajaksi.

- En ole sellainen, että menisin kahdeksi viikoksi Thaimaahan. Ehkä tekisin pidempiä matkoja ja menisin jonnekin vaikka puoleksi vuodeksi. Se että lennetään jonnekin vaan viikonlopuksi, on vähän arveluttavaa.

(MTV3)

SUOMALAISET USKOVAT ASENTEEN RATKAISEVAN TALVEN PIMEYDESSÄ

Lue myös:

    Uusimmat