Fyysinen aktiivisuus ei poista ylipainon negatiivisia vaikutuksia sydänterveydelle, toteaa European Journal of Preventive Cardiology -julkaisussa ilmestynyt tutkimus.
Liikunta on hyväksi jokaiselle, mutta se ei kumoa lihavuuden aiheuttamia sydänriskejä.
– Ihminen ei voi olla terve lihava, toteaa tuoretta tutkimusta tehnyt liikuntafysiologian professori Alejandro Lucia Euroopan kardiologisen seuran tiedotteessa.
Liikkuvallakin lihavalla moninkertaiset sydänriskit
Tutkimus perustuu 527 662 työikäisestä espanjalaisesta kerättyyn dataan. Osallistujien keski-ikä oli 42 vuotta, ja heistä 32 prosenttia oli naisia.
Osallistujat määriteltiin painoindeksinsä perusteella normaalipainoisiksi, ylipainoisiksi tai lihaviksi. Lisäksi heidät jaettiin kolmeen ryhmään sen perusteella, kuinka paljon he harrastivat liikuntaa. Osallistujien sydänterveys määriteltiin kolmen riskitekijän – diabeteksen, korkean verenpaineen ja korkean kolesterolin – perusteella.
Verrattuna fyysiseen passiivisuuteen liikunta pienensi ihmisen painosta huolimatta kaikkien riskitekijöiden todennäköisyyttä. Mitä enemmän ihminen liikkui, sen parempi.