Aineenvaihdunnallisesti terveillä liikalihavilla on ajan kuluessa kohonnut riski vakaviin terveysongelmiin. Näin todetaan uudessa tutkimuksessa.
Yllä olevalla videolla lihavuustutkija kertoo, miksi syyllistäminen ei auta laihtumaan – ja mikä oikeasti auttaa.
Lääketieteellisessä Journal of the American College of Cardiology -julkaisussa toukokuussa ilmestyneen tutkimuksen perusteella ihmiset, joilla on ylipainoa lähemmäs 14 kiloa tai enemmän, sairastuvat muita todennäköisemmin myöhemmin elämässä metaboliseen oireyhtymään – vaikka heillä ei olisi tällä hetkellä mitään terveysongelmia.
Lue myös: Lihava ei laihdu syyllistämällä – ”’Syö vähemmän ja liiku enemmän’ yhtä tyhmä ohje kuin käskisi masentunutta ryhdistäytymään”
Metabolinen oireyhtymä on aineenvaihdunnallinen häiriö, joka käytännössä linkittyy usein esimerkiksi diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.
Tutkimuksessa seurattiin yli 6 800 ihmistä kaikkiaan 12 vuoden ajan. Tutkittavat määriteltiin tutkimuksen alkaessa metabolisesti terveiksi liikalihaviksi (metabolically healthy obese, MHO) sillä perusteella, että heidän painoindeksinsä oli yli 30 ja heillä oli enintään kaksi metabolisen oireyhtymän riskitekijää. Riskitekijöihin luetaan vyötärölihavuus, huonot rasva- ja kolesteroliarvot sekä korkea verenpaine ja -sokeri.
Osallistujien terveys arvioitiin joka toinen vuosi. Kun 12 vuoden seuranta tuli päätökseensä, lähes puolelle osallistujista oli kehittynyt metabolinen oireyhtymä. Riski oli suurempi kuin normaalipainoisilla.
