Koneen ex-pomon tytär Marimekon johtoon

Uusi toimitusjohtaja yhtiön sisältä 2:10

Designyhtiö Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila siirtyy sivuun toimitusjohtajan paikalta.

Ihamuotilan tilalle toimitusjohtajaksi nousee operatiivisena johtajana toiminut Tiina Alahuhta-Kasko.  

Hän on Koneen entisen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan tytär.

Vuonna 1981 syntynyt Alahuhta-Kasko on ollut Marimekon palveluksessa vuodesta 2005. Hän on ollut yhtiön johtoryhmän jäsen vuodesta 2011.  

Hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2008 toiminut Pekka Lundmark ei ole enää käytettävissä hallitukseen. Ihamuotila on ilmoittanut olevansa käytettävissä hallituksen johtoon.  

Ihamuotila on solminut päätoimisen johtajasopimuksen (CEO). Hänen tehtäviinsä kuuluvat vastaisuudessa muun muassa Marimekon strategian kehittäminen ja toimeenpano yhdessä toimitusjohtajan ja johtoryhmän kanssa.   

Ihamuotilalla on aktiivinen rooli myös yhtiön talous- ja rahoitusasioiden sekä sidosryhmäsuhteiden hoitamisessa.

– Olen iloinen siitä, että meillä on mahdollisuus nimittää toimitusjohtajaksi oman talon kasvatti. Hän on mielestäni aivan poikkeuksellinen ihminen ja johtaja: näkemyksellinen, aikaansaava, muita innostava ja oikeudenmukainen, Ihamuotila toteaa tiedotteessa.  
Hän kertoo olevansa sitoutunut jatkamaan Marimekossa omistajana ja uudessa roolissaan.  

Lue myös:

    Uusimmat