Ensimmäisellä kaudella supermenestyksen saavuttanut Idols palasi suomalaisten televisioruutuihin vuonna 2005. Suomen toisesta Idols-tittelistä kilpailivat muun muassa Ilkka Jääskeläinen, Katri Ylander ja Pete Seppälä.
Koelauluja järjestettiin toisella kaudella Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella. Katsojille tulivat tutuiksi muun muassa kaksoisveljet Ilkka ja Heikki Jääskeläinen sekä koelauluissa riehunut Ibi Love. Koelaulukiertueelta jatkoon pääsi 71 potentiaalista laulajaa. Tuomaristo valitsi jatkoon 25 semifinalistia, jotka pääsivät tavoittelemaan tähteyttä pienryhmien kautta.
Yleisö äänesti finaalilähetyksiin seitsemän suosikkiaan, jotka olivat Ilkka Jääskeläinen, Katri Ylander, Agnes Pihlava, Henna Heikkinen, Pauliina Kumpulainen, Roni Tran ja Pete Seppälä. Ensimmäisen kauden tapaan myös vuoden 2005 finalistit julkaisivat yhteisalbumin, jolla he esittivät yhteisbiisin Haaveista totta.
Tuomaristossa oli toisella kaudella ainoastaan yksi tuttu kasvo, Jone Nikula. Uutena puheenjohtajana toimi Kim Kuusi ja muita tuomareita olivat Nina Tapio ja Jarkko Valtee. Juontajina jatkoivat Ellen Jokikunnas ja Heikki Paasonen.


