Hyssälä: Ei täysin savuttomia ravintoloita

Peruspalveluministerin mukaan ravintoloissa jo olevat savuttomat tilat riittävät. Ravintolahenkilökunnan terveys on parantunut uuden tupakkalain ansiosta.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mukaan Suomessa ei ole ajankohtaista vaatia täydellistä tupakointikieltoa baareissa ja ravintoloissa.

Uusi tupakkalaki on ministerin mielestä osoittautunut toimivaksi nimenomaan ravintolahenkilökunnan terveyden kannalta.

Esimerkiksi Norjan ravintoloissa astuu voimaan täydellinen tupakointikielto kesällä ja Ruotsissa kaavaillaan samanlaista kieltoa voimaan vuoden 2005 kesällä.

Nykyisin suomessa yli 50 neliön ravintoloiden pinta-alasta yli puolet on oltava savutonta. Tupakointi ei myöskään ole sallittua esimerkiksi baaritiskillä.

-Tällä haavaa ei vaikuta siltä, että meillä tarvittaisiin vastaavia toimia. Me olemme onnistuneet suojelemaan työntekijöitä, ja samalla savuttomassa ravintolamiljöössä viihtyvät asiakkaat voivat tällaisessa olla, Hyssälä toteaa STT:lle.
Ministeri muistuttaa, että tupakkalain toinen vaihe tuli voimaan niin äskettäin, että ensin on seurattava, kuinka se toimii.

Hotelli- ja ravintola-alalla tyytyväisiä

Ravintola-alalla ollaan helpottuneita sosiaali- ja terveysministeriön asenteesta. Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton toimitusjohtaja Timo Lappi painottaa, että ala on investoinut kymmeniä miljoonia euroja esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmiin täyttääkseen tiukentuneet määräykset.
-Ravintolassakäyntiin varsinkin iltaisin ja öisin liittyy usein tupakointi. Uusi laki takaa kaikille halukkaille mahdollisuuden välttää tupakansavu, Lappi toteaa. Samalla hän muistuttaa, että täydellinen tupakointikielto vaikeuttaisi monen ravintolayrittäjän toimintaa. Jo eduskunnan päättämä alkoholiuudistus heikentää osaltaan erityisesti pubien ja yökerhojen toimintaa.

-Alkoholin tuonti Virosta tulee kasvamaan, ja se luultavasti vähentää ravintoloissa myytävän alkoholin osuutta, Lappi huomauttaa. Ministeri Liisa Hyssälä kiittelee hotelli- ja ravintola-alaa siitä, että se yleisesti ottaen on ottanut tupakkalain tosissaan.
-Tupakoimattomat ravintolassa kävijät tietävät myös hyvin oikeutensa ja osaavat näin ollen vaatia savutonta tilaa, Hyssälä sanoo.

EU:ssakin täyskiellon kannattajia


Myös EU-komissiossa on tahoja, jotka haluaisivat rajoittaa ravintolassa tupakointia koko unionin alueella. Tämän ajatuksen innokas kannattaja on mm. irlantilainen David Byrne, terveys- ja kuluttaja-asioista vastaava komissaari. Irlannissa ravintolatupakointia koskeva lainsäädäntö on tiukka. Ministeri Hyssälän mukaan vuodenvaihteessa EU:n puheenjohtajamaana aloittaneella Irlannilla on nyt mahdollisuus työskennellä tiukempien vaatimusten puolesta koko unionin alueella.
-Suomen EU-maana täytyy tietysti myös noudattaa EU:n kaikkia pykäliä, Hyssälä toteaa. EU-komissio on jo päättänyt sallia tupakka-askien kylkiin kuvia kuolevista potilaista ja sairaista keuhkoista. Vastaavia kuvia askien kyljissä näkyy jo Kanadassa ja Brasiliassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat