Muhvin hypistely rauhoittaa muistisairaita – hyvää asiaa ajamassa muun muassa Martat

Mielenrauhaa hypistelymuhvista 2:07

Pieni näpertely käsillä tekee hyvää. Tätä vanhaa ja hyvin tunnettua seikkaa on sovellettu Englannissa, kun siellä kehiteltiin hypistelymuhvi. Niitä on hyödynnetty paitsi dementikkojen myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä.

Englantilaiskeksintö saatiin Suomeen viime vuonna, kun Pohjois-Karjalan Martat alkoivat valmistaa hypistelymuhveja. Vähitellen idea levisi ja nyt hypistelymuhveja tehdään yleisesti, varsinkin Martat ovat kunnostautuneet muhvien saralla.

Martat järjestävät hypistelymuhvikursseja, joilla nimensä mukaisesti neuvotaan tekemään muhvi oikein.

– Muhvin on oltava kestävä ja pestävä. Monella dementikolla on hyvät sormivoimat ja jos hän saa helmen tai muun hypisteltävän irti se voi joutua suuhun ja aiheuttaa vaaraa, selostaa kässämartta Maaret Weide Uudenmaan Martoista.

Englannissa havaittiin, että kun rauhattaman muistisairaan käsissä on jotakin hypisteltävää, hän rauhoittuu. Muhvi on myös lämmin.

– Sen on hyvä olla värikäs, ja kannattaa tehdä erilaisia, että muhvin saaja voi itse valita mieluisimman, sanoo Weide.

Vantaalaisessa palvelukoti Foibekartanossa hypistelymuhvit on hyviksi havaittu.

– Muhvia kommentoimalla saa keskustelun avattua, ja hypistely myös vähentää uusien asukkaiden jännitystä, kertoo lähihoitaja Kirsi Virta.

Viime joulun alla Foibekartanon käsityötaitoiset tekivät muhveja niitä tarvitseville naapureilleen, mikä ilahdutti kaikkia.

Myös nuoremmille

Hypistelymuhvin hyvät puolet tulevat esiin nuorempienkin kanssa. Esimerkiksi terapiassa lapsi tai nuori saa huolensa paremmin kerrottua hypistelymuhvi käsissään.

– Lastenklinikan terapeutti pyysi meitä tekemään eläinmuhveja. Ja mehän pidimme käsityökerhoja ja teimme kettuja, kissoja, koiria ja lintuja, kertoo Weide.

Nyt muhveja valmistetaan eri puolilla Suomea. Monesti etunenässä ovat Martat, mutta myös seurakunnat ovat organisoineet muhvitalkoita.

Lue myös:

    Uusimmat