Huumeiden käyttö ei kosketa vain riippuvuudesta kärsivää. Uutisaamussa keskusteltiin siitä, miten huumeiden käyttäjien läheiset pitäisi kohdata.
Huumeiden käyttö on yleistynyt Suomessa koko 2000-luvun ajan. Samalla on lisääntynyt huumeista välillisesti kärsivien ihmisten määrä.
Huumeiden käyttäjän läheiset kokevat suurta huolta, pelkoa, surua, ahdistusta, häpeää ja epätietoisuutta tilanteessa. Monesti läheiset kärsivät myös sijaistraumatisoitumisesta, kun huumemaailman väkivalta, alistaminen ja hyväksikäyttö valuvat perhepiiriin.
– Kaikki huumemaailman ilmiöt, mitä riippuvuuteen sairastunut kokee, heijastuu jotenkin välillisesti läheisiin, luonnehtii Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka.
Tunteet ja traumat ovat kuormittavia.
Monesti tieto läheisen huumeiden käytöstä tulee järkyttävänä yllätyksenä omaisille, sillä riippuvuudesta kärsivän on taipumus peitellä tilannettaan. Tällöin voi olla vaikea löytää apua, jos voimavaroja siihen ylipäätään on.
Kentällä on paljon toimijoita: kouluterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa, lastensuojelua ja järjestöjä. Yhteistyössä olisi kuitenkin parantamisen varaa, osastonhoitaja Sini Hussein HUS Nuorten Päihdepsykiatrian poliklinikalta sanoo.
Ja silloinkin, kun avun pariin löytää, ei huumeiden pariin ajautuneen henkilön läheinen välttämättä koe tulevansa kohdatuksi. Tähän työhön tarvittaisiin Vainikan mukaan lisää resursseja.
Miten vanhempien kannattaisi puhua lapsilleen huumeista? Katso koko keskustelu videolta.
Ongelman laiminlyönti tulee kalliiksi
Huumeiden käyttäjien läheisten hoidon laiminlyönti voi tulla kalliiksi niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Kuormittunut ihminen saattaa esimerkiksi syrjäytyä työelämästä eikä hänellä ole voimia tukea huumeita käyttävää rakastaan.
Riippuvuudet ovat luonteeltaan pitkäaikaisia aivosairauksia. Niin sanotut retkahdukset ovat tavallisia. Läheiset ovat mukana päihdeongelmaisen ylä- ja alamäissä.
– Kun toivutaan, ladataan vahvat odotukset, että asiat menee parempaan ja sitten ollaan aivan jossain mustassa aukossa masentuneina, kun tuleekin takapakkia ja sairaus oireilee uudestaan, Vainikka sanoo.
Kriisissä olevalle ihmiselle ei kannata sanoa mitään, jos ei tiedä, mitkä sanat pitäisi valita. Kriisissä katsontakanta kapenee, jolloin asioihin tarttuu eri tavalla, Vainikka luonnehtii.
Tärkeämpää olisi kysyä ihmiseltä, mitä tälle kuuluu. Nämä kolme sanaa voivat lausua niin opiskelukaverit, kollegat kuin terveydenhuollon ammattilaisenkin ilman huolta satuttamisesta.
– Liian usein mun mielestä läheinen hajoaa siinä vaiheessa ja tulee itku, että kukaan ei ole kysynyt hänen voinnistaan, Vainikka sanoo.
Lue myös: Äiti julkaisi 7 kuukauden välein otetut kuvat pojastaan: "Tässä ovat heroiinin ja amfetamiinin todelliset kasvot"
Elisa kuoli huumeisiin 21-vuotiaana – ainoan lapsensa menettänyt Helena kertoo tyttärensä tarinan.
7:50