Huonokuntoinen rata Britannian junaturman syy?

Britannian poliisi on sulkenut terrorismin pois junaturman aiheuttajana. Nyt vahvimmaksi vaihtoehdoksi on noussut huonokuntoinen rata.

Britannian eilisen junaturman syyksi epäillään radan kehnoa kuntoa. Maan rataverkosta vastaava Railtrack-yhtiö myönsi tänään, että rata onnettomuuspaikalla oli huonossa kunnossa, ja yhtiön johtaja Gerald Corbett tarjoutui eroamaan. Aiemmin poliisi torjui arvelun, että terrori-isku olisi ollut syynä Lontoon pohjoispuolella sattuneeseen turmaan, jossa sai surmansa neljä ihmistä ja 34 loukkaantui.

Terrori-iskua epäiltiin siksi, että Railtrack oli saanut sunnuntaina puhelimitse pommiuhkauksen. Onnettomuuspaikalla tehdyissä tutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt merkkejä pommi-iskusta. Poliisin mukaan joidenkin matkustajien kuulema pamaus johtui junan suistumisesta raiteiltaan. Tutkimukset kohdistuvatkin nyt teknisen vian tai ilkivallan mahdollisuuteen.

Onnettomuuspaikalta on löytynyt rikkoutunut ratakisko, mutta rikkoutumisen syystä ei ole tietoa. Railtrack oli todennut onnettomuuspaikan rataosuuden huonokuntoiseksi vuoden alussa, ja se oli määrä uusia vuoden loppuun mennessä.

Yksityistämisestä ja turvallisuudesta polemiikkia

Lontoosta Leedsiin matkalla ollut matkustajapikajuna suistui tiistaina kiskoilta lähellä Hatfieldiä, noin 50 kilometrin päässä Lontoosta. Railtrack-yhtiön mukaan kaikkiaan 11 vaunua syöksyi raiteilta noin 180 kilometrin tuntivauhdissa. Onnettomuudessa ei ollut osallisena toista junaa.

Edellisen kerran junaonnettomuus sattui Lontoon lähellä vuosi sitten. Tuolloin 31 ihmistä sai surmansa Paddingtonin aseman tuntumassa. Onnettomuus oli Britannian pahin vuosikymmeneen. Kaksi vuotta sitten samalla osuudella sattui seitsemän henkeä vaatinut junaturma. Tuorein turma on kiihdyttänyt kiistelyä siitä, tapahtuiko Britannian rataverkon yksityistäminen turvallisuuden kustannuksella. Railtrack-yhtiö on ollut vastuussa rataverkon ylläpidosta vuodesta 1996 lähtien.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat