Huono ajokeli koetteli Pohjanmaata

Pohjanmaata on koetellut paikoin erittäin huono ajokeli. Lumisade, lumiset tiet ja tuulen aiheuttamat kinostumiset tekivät ajokelin erittäin kehnoksi.

Liukkaus, lumisade ja pöllyävä lumi vaikeuttivat päivällä liikennettä etenkin Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Ajokeli muuttui illalla lumisateen vuoksi paikoin huonoksi myös Satakunnassa ja Pirkanmaalla.

Kolareita Pohjanmaalla

Jokilaaksojen poliisilaitoksen mukaan ajokeli alueella oli kohtuullisen vaikea. Teille oli kertynyt lunta reippaasti, ja pöllyävä lumi vaikeutti näkyvyyttä etenkin, jos käytössä ei ollut sumuvaloja. Alueella sattui päivän aikana joitakin kolareita osin ajokelin takia.

Pyhäjärvellä henkilöauto törmäsi kääntyvän pakettiauton perään ennen puoltapäivää. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta autot kärsivät lieviä vaurioita. Poliisin mukaan pakettiauton suuntavalot saattoivat olla lumen peitossa.

Siikalatvan Rantsilan taajaman läheisyydessä kolaroitiin puolestaan heti puolenpäivän jälkeen, kun kääntyvää traktoria ohittamaan ryhtynyt henkilöauto törmäsi traktorin kylkeen. Törmäys johtui traktorin kuljettajan unohduksesta käyttää vilkkua.

Haapajärvellä keski-ikäinen mies suistui ennen iltakuutta tieltä vastaantulevien kaistan yli ojaan. Poliisin mukaan syynä oli nukahtaminen rattiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat