HS: Kasvuyrityksiin syntyi vauhdilla uusia työpaikkoja

Kasvuyrityksiin syntyi kolmessa vuodessa yli 60 000 työpaikkaa, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan paljon uusia työntekijöitä palkanneiden kasvuyritysten määrä kasvoi toissa vuonna lähes viidenneksen. Vuoden 2011 lopulla niitä oli 758, kun vuotta aiemmin määrä oli 639. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön torstaina avaamaan tietokantaan.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvinen pitää kasvuyritysten lukumäärän kasvua vuonna 2011 poikkeuksellisen nopeana. Hän arvioi joukon kasvaneen myös sen jälkeen.

Helsingin Sanomien mukaan kasvuyrityksiä on kaikilla toimialoilla. Alueellisesti ne keskittyvät kasvukeskuksiin eli pääkaupunkiseudun lisäksi erityisesti Tampereen, Oulun ja Turun seuduille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat