18-vuotiaana kadonneen Jussin tapauksesta uusi vihje vuosien takaa: Nainen näki, kuinka likainen musta auto kiihdytti kohti etelää

Uutukainen auto ja kuskin vauhdikas ajotapa kiinnittivät silminnäkijän huomion risteyksessä nelostien varrella. Nainen otti poliisiin yhteyttä vasta tänä syksynä, koska ei pitänyt havaintoaan merkittävänä. Virkavallalle vihje antoi kuitenkin tärkeää uutta tietoa.

Riihimäkeläisen Jussi Peltolan katoamisesta tuli lokakuussa täyteen kahdeksan vuotta. 18-vuotias nuorukainen lähti aamuyöllä humalassa rattiin kesken kaveriporukan mökkiviikonlopun.

Poliisi on tänä syksynä saanut katoamisesta yhden uuden vihjeen. Se vahvistaa Peltolan lähteneen Äänekosken Parantalassa sijaitsevalta mökiltä etelän suuntaa, mahdollisesti kotikaupunkiinsa Riihimäelle.

Jo aiemmin poliisin tiedossa olleen havainnon mukaan Peltolasta ja hänen ajamastaan mustasta Citroën C5 -henkilöautosta oli tehty havainto Saarijärven Mannilan pururadan läheisyydessä aamupäivällä 6. lokakuuta 2012. Mökki, josta Peltola oli aamuyöllä lähtenyt, sijaitsee noin 15 kilometrin päässä pururadasta.

Uuden vihjeen mukaan samaksi oletettu auto nähtiin hieman myöhemmin aamupäivällä nelostien risteyksessä. Havaintopaikka on noin 30 kilometriä Mannilan pururadalta idän suuntaan.

– Havainto on tehty Honkolan risteyksessä nelostiellä. Nykypäivänä tuo risteysalue on hyvin erilainen kuin silloin. Havainnon teki liikenteessä ollut nainen, tapausta tutkiva rikoskomisario Markku Latvala kertoo.

Lue katoamismysteerin taustat täältä:

Kääntyi vasta nyt poliisin puoleen

Poliisi pitää uutta havaintoa erittäin luotettavana. Vihjeen antaja on pystynyt selvittämään poliisille täsmällisiä tietoja havaintoajankohdasta muun muassa vanhojen työvuorojensa perusteella.

Latvalan mukaan Citroën oli tuttu automerkki vihjeen antajalle, ja nainen oli siksi kiinnittänyt autoon erityistä huomiota.

Auto oli Peltolan kaverin isän omistama.

– Tuohon aikaan kyseinen automalli oli uutukainen. Havainnon tekijä oli kiinnittänyt huomiota siihen, että uusi musta auto oli ollut varsin likaisessa kunnossa. Hän kiinnitti huomiota myös kuskin ajotapaan. Naisen mukaan auto oli hyvin vauhdikkaasti lähtenyt etelään päin, kun hän itse lähti ajamaan Äänekosken suuntaan, Latvala kertoo.

Vihjeen antaja oli aikanaan maininnut asiasta puolisolleen, mutta poliisiin hän otti yhteyttä vasta kuluvana syksynä katoamisen vuosipäivää koskevan mediauutisoinnin jälkeen. Latvalan mukaan vinkkaaja ei ollut pitänyt havaintoaan olennaisena ja jätti siksi ilmoittamatta.

Poliisitutkinnan kannalta vihje kuitenkin on olennainen.

Tähän mennessä poliisilla ei ole ollut varmuutta siitä, onko Peltola lähtenyt ajamaan Mannilan pururadalta pohjoiseen vai etelään. 

Monia reittivaihtoehtoja

Jos ja kun Peltola on lähtenyt ajamaan etelään päin, hän on voinut valita tiensä useista eri reiteistä.

Kotimatkaa Riihimäelle olisi ollut noin 250 kilometriä. Hän on voinut lähteä ajamaan esimerkiksi Jyväskylän kautta kohti Tamperetta tai Lahtea.

Poliisin kannalta etelän suuntaan lähtö tarkoittaa kuitenkin sitä, että uuden potentiaalisen etsintäalueen määrittely on hyvin vaikeaa. Latvalan mukaan Peltolan katoamistutkinnassa oli aiemmin käynnissä hyvinkin aktiivinen vaihe, mutta nyt virkavalta joutuu miettimään tutkinnan jatkoa uudelleen.

– Vesistöä on eri reittien varrella runsaasti. Oletettavasti auto on päätynyt veteen, koska sitä ei ole löytynyt. Nyt meillä ei ole käynnissä aktiivista tutkintaa tai tiedossa paikkoja, joita poliisi tarkistaisi. Mietimme ja harkitsemme nyt, mitkä paikat tällaisia olisivat ja teemme tarkistuksia tarpeen mukaan. 

Latvalan mukaan Saarijärven ja Jyväskylän alueen vesistöjä on vuosien varrella tutkittu lukuisia kertoja. Tutkinnat on keskitetty alueille ja tienkohtiin, joista auto voisi päätyä tieltä veteen. 

– Voi sanoa, että varmaankin parikymmentä eri vesistöä on tarkistettu. Lisäksi pelastuslaitos on tehnyt Saarijärvellä omia etsintöjään. Tarkkaan on katsottu myös esimerkiksi Päijänne–Keiteleen kanava.

Noin 15 uusintakuulustelua

Ennen kuin Peltola lähti yllättäen pois mökiltä, hän oli riidellyt puhelimessa entisen tyttöystävänsä kanssa. Tyttö asui Jyväskylässä.

Peltolan kaverit istuivat puhelun aikaan saunassa ja havahtuivat hetkeä myöhemmin siihen, että auto oli hävinnyt pihasta. Kun kaveriin ei saatu yhteyttä, he ilmoittivat asiasta Peltolan vanhemmille.

Poliisi teki heti katoamistiedon saatuaan Peltolan puhelimesta niin sanotun hätäpaikannuksen. Puhelin paikantui maastoalueelle mökin läheisyyteen, mutta puhelinta ei ole löytynyt.

– Jonkinlaisessa mielenkuohunnassa hän on mökiltä lähtenyt ja ehkä suutuspäissään viskannut puhelimen pois, tutkinnanjohtaja sanoo.

Tämän syksyn aikana poliisi kuulusteli uudestaan noin viittätoista Peltolan lähipiiriläistä. Katoamistutkintaa edistäviä tietoja ei tutkinnanjohtajan mukaan saatu. 

– Asioihin ei tullut sen enempää selvyyttä. Enemmänkin kaikki ovat edelleen ihmeissään, mihin Jussi on hävinnyt.

Lue myös:

    Uusimmat