Hollywood-legenda Natalie Woodin mysteerikuolemaa tutkitaan taas

Mitä todella tapahtui Natalie Woodille? CNN kertoo, että vuonna 1981 menehtyneen Hollywood-näyttelijän kuolemaa tutkitaan jälleen.

Los Angelesin poliisi on tiedottanut avanneensa uudelleen Natalie Woodin kuoleman tutkimisen. Wood hukkui 29. marraskuuta 1981 kadottuaan jahdiltaan Kalifornian rannikkolla. Hän oli kuollessaan 43-vuotias.

Nyt veneen kapteeni, joka oli paikalla näyttelijättären kuollessa, on luvannut paljastaa uutta tietoa kuolemasta ja on osoittanut syyttävän sormensa Woodin aviomiestä Robert Wagneria kohti.

– Tein virheen kun en kertonut poliisille totuutta, Dennis Davern sanoi NBC-kanavan haastattelussa.

Woodin hukkumisesta uusia todisteita

Natalie Wood tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa Nuori kapinallinen (1955) ja West Side Story (1961). Hän on Marilyn Monroen ja James Deanin rinnalla yksi 1950 ja 60-luvun suurimmista tähdistä.

Wood löydettiin hukkuneen jahtinsa lähistöltä ja hänen luultiin pudonneen yritettyään kiivetä veneen vierellä olleeseen jollaan. Kuoliniltana jahdilla olivat Woodin lisäksi aviomies Wagner sekä vastanäyttelijä Christopher Walken. Kuolema merkittiin onnettomuudeksi, mutta huhut mysteerin ympärillä eivät ole koskaan vaienneet.

Nyt Dennis Davern paljastaa, että Wood ja hänen aviomiehensä riitelivät rajusti kuoliniltana. Los Angelesin poliisi kertoo, että kapteeni Davernin lausunnon lisäksi löytyy muitakin outoja todisteita. Eräs lähellä veneillyt todistaja, jota ei koskaan kuultu oikeudessa, kertoi kuulleensa naisen huutavan apua merestä ja miesäänen vastaavan tälle. Lisäksi ruumiinavauspöytäkirjan mukaan Woodin ruumiissa oli useita ruhjeita.

Totuus julki vihdoinkin

81-vuotiaan Wagnerin edustaja kertoi näyttelijän ja tämän perheen tukevan poliisia tutkimuksissa ja uskovan totuuden selviävän. Wagner toivoo kuitenkin, ettei kyseessä ole vain julkisuustemppu Woodin kuoleman 30-vuotismuistopäivän takia.

Davern sanoi haastattelussa, että Wagner on vastuussa vaimonsa kuolemasta. Tämä oli kuulemma käskenyt Davernia olla etsimättä näyttelijätärtä sen jälkeen kun tämän huomattiin kadonneen veneestä.

– Minä haluan vain totuuden tulevan julki, Natalien sisar, näyttelijä Lana Wood sanoi CNN:n haastattelussa viime vuonna. Huhujen mukaan Wood pelkäsi vettä.

– Sisareni ei osannut uida. Hän ei olisi koskaan lähtenyt veneestä, varsinkaan pukeutuneen yöpukuunsa.

Wood ja Wagner olivat kahdesti naimisissa. Heillä on vuonna 1974 syntynyt Courtney-tytär. Woodilla on lisäksi Natasha-tytär (s. 1970) edellisestä avioliitosta Richard Gregsonin kanssa.

MTV3 Helmi

Kuvat Getty Images

Lähteet: CNN.com, People, Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat