Hollolan pääkallo yhä mysteeri

Eilen Hollolasta löydetty pääkallo on yhä arvoitus. Kallon löytöpaikka sijaitsee Hollolan Sairakkalassa, Manskiventien läheisyydessä olevassa metsikössä.

Päijät-Hämeen poliisi suoritti eilen löytöpaikalla maastoetsinnät puolustusvoimien avustuksella. Eilen löydettiin useita erilaisia luiden kappaleita. Poliisi ei ota vielä kantaa siihen, ovat luut peräisin eläimestä vai ihmisestä.

Etsintään rajattu alue oli kooltaan noin 8 hehtaaria ja joiltain osin erittäin vaikeakulkuista tiheän aluskasvillisuuden vuoksi, joka hankaloitti silmämääräistä etsintää. Tänään poliisi jatkaa tarkempia tutkimuksia rajatuilla alueilla.

Poliisi tutkii asiaa toistaiseksi nimikkeellä tuntematon vainaja. Henkilöllisyyden selvittämiseksi pääkallo ja luut lähetetään tarkempiin laboratoriotutkimuksiin, joilla pyritään selvittämään vainajan sukupuoli, ikä ja DNA-tunniste. Tutkimusten valmistumisen jälkeen saatuja tietoja kyetään vertaamaan kadonneiksi ilmoitettujen henkilöiden tietoihin.

Poliisi ei osaa arvioida kauanko luiden tutkimiseen kuluu aikaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat