Hoitoalan koulutus kaipaa hiomista

Ammattikorkeakouluista valmistuvilla hoitajilla on puutteita ammattitaidossaan verrattuna opistoasteen koulutuksen saaneisiin, kertoo tuore väitöstutkimus.

-

Turun yliopistossa tänään tarkastettavan väitöskirjan mukaan ammattikorkeakoulujen hoitoalan koulutuksessa on parantamisen varaa. Tutkimuksen tehnyt terveystieteen lisensiaatti Anu Räisänen toteaa, että ammattikorkeakouluissa annettava hoitoalan koulutus ei vastaa sille asetettuja tavoitteita. Opiskelijoilla on usein huono käytännön hoitotaito ja osaaminen on hajanaista. Lisäksi teoriaopetuksen ja työharjoittelun yhteys on heikkoa ja myös opetuksen laatu eri puolilla maata vaihtelee.

Keskimäärin vastavalmistuneet hoitajat osasivat mielestään hoitotaidot hyvin, mutta erot vanhan opistoasteen koulutuksen ja uuden ammattikorkeakoulumuodon oppimistuloksissa näkyivät selvästi. Suurin ero oli käytännön hoitotyön osaamisessa. Ammattikorkeakoululaiset kritisoivat mm. käytännön taitojaan riittämättöminä, sillä opiskeluaikana niitä ei ollut aikaa harjoitella.

Myös ammattikorkeakoulujen opetus erosi toisistaan suuresti. Mm. toimintakulttuurissa ja opettajien pätevyydessä oli huomattavissa eroja.

Anu Räisäsen mukaan yksi syy ammattikorkeakoulujen opetuksen nykytilanteeseen on se, että koulutus hakee vielä muotoaan. Myös koulujen henkilöstön vähyys voi olla osasyynä asiaan.

Väitöstutkimuksessa vertailtiin hoitotyöntekijöiden taitoja sekä opetuksen painotuksia ammattikorkeakouluissa ja lakkautetussa opistoasteen koulutuksessa. Tutkimukseen haastateltiin yli 850 opiskelijaa ja 128 opettajaa opistotason oppilaitoksista ja ammattikorkeakouluista.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat