Hodorkovski joutuu taas oikeuden eteen

Entinen öljymiljardööri Mihail Hodorkovski tuotiin tänään Moskovaan uuteen oikeudenkäyntiin, jossa häntä syytetään miljardikavalluksista ja rahanpesusta. Hodorkovski pääsi pääkaupunkiin ensimmäistä kertaa sitten toukokuun 2005, jolloin hän alkoi suorittaa rangaistustaan Tshitan pakkotyölaitoksessa Itä-Siperiassa.

-Vapaus poliittisille vangeille, vapaus Hodorkovskille, tukijoukot huusivat Hamovnikin oikeustalon edustalla. Yksi Hodorkovskin kannattaja onnistui heittämään oven lähistölle valkoisia ruusuja. Oikeustaloa valvovat miliisit pidättivät kymmenisen äänekkäintä mielenosoittajaa.

Muutamassa vuodessa silminnähden vanhentunut Hodorkovski saapui oikeudenistuntoon rennosti farkkuihin ja mustaan takkiin pukeutuneena. Hänet vietiin oikeussalissa tällä kertaa kalterihäkin sijaan lasiseen häkkiin yhdessä liikekumppaninsa Platon Lebedevin kanssa. Syytetyt kättelivät hymyillen.

Edessä aiempaa kovemmat syytteet

Hodorkovski suorittaa yhä Siperiassa kahdeksan vuoden vankeusrangaistustaan, joka alkoi pidätyksestä vuonna 2003. Jukos-vyyhden tutkinta on kuitenkin vankeuden aikana edennyt, ja nyt Hodorkovskia syytetään entistäkin kovemmista talousrikoksista, 19 miljardin euron kavalluksesta ja laittomista rahansiirroista vuosina 1998-2003.

Jos Hodorkovski todetaan syylliseksi, häntä odottaa vielä ainakin 22 vuoden lisätuomio, jolloin hän vapautuisi vasta noin 70-vuotiaana.

Hodorkovski, hänen asianajajansa ja kannattajansa syyttävät oikeusprosessia poliittiseksi vainoksi, jonka tarkoitus on varmistaa ettei entinen mahtimies saa valta-asemaansa takaisin. Syyttäjä Juri Tshaikan mukaan kyseessä on kuitenkin poikkeuksellisen vakava rikosvyyhti.

EU-tarkkailija syyttää oikeusvilpistä

Euroopan neuvoston tarkkailijaksi nimetty Saksan entinen oikeusministeri Sabine Leutheusser-Schnarrenberger on moittinut oikeudenkäyntiä kovin sanoin jo etukäteen. Hänen mukaansa Hodorkovskin uusi oikeudenkäynti ei voi mitenkään olla oikeudenmukainen.

-Valtion mielivaltainen vaikutus uuteen oikeudenkäyntiin on aivan selvää, Leutheusser-Schnarrenberger totesi saksalaisen radiokanavan haastattelussa. Hänen mukaansa jo ensimmäinenkin oikeudenkäynti oli puutteellisesti valmisteltu ja Venäjän valtio ajoi siinä omaa etuaan.

Mihail Hodorkovski

Öljyimperiumin nousu ja tuho

Jukosin tarina sai alkunsa, kun 28-vuotias kunnianhimoinen kemisti Mihail Hodorkovski alkoi keinotella Neuvostoliiton romahtamisen aikaan 1991 ostamalla pilkkahintaan valtion öljy-yhtiöosuuksia. Hodorkovskin johtamasta Jukos-yhtiöstä tuli muutamassa vuodessa Venäjän suurin öljyntuottaja ja sen pääomistajasta lyhyeksi aikaa Venäjän rikkain mies. Jukosin arvo nousi huipussaan noin 40 miljardiin dollariin.

Jukosin rahaliikennettä varten kehitettiin Menatep-pankki, yksi Venäjän ensimmäisistä yksityispankeista. Sen johtoon astui Hodorkovskin luottoystävä ja liikekumppani Platon Lebedev.

Lokakuussa 2003 Hodorkovski pidätettiin Novosibirskin lentokentällä erikoisjoukkojen iskussa. Häntä syytettiin talousrikoksista ja veronkierrosta, ja Jukos-yhtiöltä vaadittiin niin jättimäisiä verovelkoja, ettei edes miljardiyhtiö selvinnyt niistä. Jukos ajautui konkurssiin ja sen omistukset hajotettiin. Pääosa öljyvaroista päätyi Venäjän valtion omistamalle Rosneft-yhtiölle, jota johti silloinen Kremlin varahallintojohtaja ja nykyinen varapääministeri Igor Setshin.

Kriitikot syyttivätkin operaatiota poliittisesti motivoituneeksi: Hodorkovski haastoi avoimesti Kremlin johtoa valtataisteluun ja rahoitti muun muassa pientä liberaalipuoluetta Jablokoa vuoden 2003 duumanvaaleissa.

Mihail Hodorkovski ja Platon Lebedev saivat vuonna 2005 kahdeksan ja yhdeksän vuoden vankeusrangaistukset. Kumpikin on nyt uudestaan syytteessä entistä laajemmista kavallus- ja rahanpesurikoksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat