KOMMENTTI: Hjallis ja kepun keppanakielto sähköistävät vaalitaistoa

Mielenkiintoisilla uutisilla on taipumus ajoittua päällekkäin. Nyt niitä tuli kaksi: Hjallis Harkimon lähtö kokoomuksen ehdokkaaksi Uudellamaalla ja keskustan aikomus siirtää keskiolut pois kaupan hyllyiltä. Kummassakin on kyse yrittäjyydestä ja kepun ja kokoomuksen taistelusta.

Aloitetaan Harkimosta.

Harkimolle pidettiin kokoomuksessa Uudenmaan viimeistä paikkaa vapaana pitkään - nyt tämä liikemies-yrittäjä-urheiluvaikuttaja ja tv-tähti siis vahvisti MTV:n uutisille lähtevänsä kisaan mukaan ja ottavansa myös kokoomuksen jäsenkirjan.

Harkimosta itsestään on tehty ja saisi vaikka millaisen kirjoituksen aikaan, mutta mennään pääpiirteittäin:

Harkimon läpimeno on kohtuullisen varmaa, ellei pomminvarmaa. Vaaleissa Harkimo on mittauttanut kannatuksensa vain kerran. 1982 presidentinvaaleissa maailman ympäri yksin purjehtinut Harkimo valittiin Harri Holkerin (kok.) valitsijamieheksi. Sen jälkeen Harkimo on sen sijaan ollut tuttu hahmo politiikan taustalla. Vasemmistoon Harkimo on pitänyt luonnollisesti pitkääkin pitemmän hajuraon ja kepulaisia urheilumoguli suorastaan kammoaa.

Sen sijaan kokoomuksessa mies on kovan luokan taustavaikuttaja. Harkimo on presidentti Sauli Niinistön kaveri, jota hän oli junailemassa Mäntyniemeen. Moni merkittävä kokoomusvaikuttaja on Harkimolle enemmän kuin hyvän päivän tuttu ja moni poliittisesti velkaakin. Harkimon naisystäviä luetellessa loppuvat sormet ja iltapäivälehdet kesken, mutta mainittakoon, että ex-puoliso Leena Harkimo (kok.) on istunut pitkään eduskunnassa. Hän jää nyt sivuun ja eduskuntaan Helsingistä yrittää Harkimoiden poika Joel Harkimo. Jotta kokoomusvyyhti menee oikein sekaisin, Joel Harkimonvaalipäällikkönä on Joel Häkämies, joka on puolestaan EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen (kok.) poika.

Hyvä kysymys on, miten Harkimo itse eduskuntaan sopeutuu, jos läpi pääsee.

Toivottavasti kokoomus istuttaa hänet lakivaliokuntaan, sieltä saa arkituntumaa parlamentaarikon työstä.

x x x x x x x x

Se Harkimosta ikään kuin ihmisenä ja nyt alkoholipolitiikkaan, yrittäjyyteen ja Uudenmaan vaalipiiriin!

Uudenmaan vaalipiiri on Suomen ehdottomasti suurin ja tärkein. Vaaleissa Uudeltamaalta valitaan 35 kansanedustajaa.

Näissä vaaleissa Uusimaa on myös erittäin näkyvien yrittäjäehdokkaiden ja puolueiden yrittäjyysohjelmien testilaboratorio, johon Harkimon ehdokkuus tuo oman lisäaromin ja kepun vaalivaatimus siirtää keskiolut kauppojen hyllyltä Alkoon yhden ison vaaliteeman.

Aloitetaan nimistä ja toisesta yrittäjäjulkkiksesta, Perheyritysten liiton ex-puheenjohtajasta, lastensairaalan siivellä julkisuutta saaneesta Anne Berneristä.

Julkisuudessa viihtyvä Berner päätyi lopulta keskustan Uudenmaan ehdokkaaksi ja viime viikonloppuna hän jo julisti kepuväen vaaliristeilyllä, miten yrittäjät ovat alkiolaisittain nykyajan torppareita. Politiikan taustalla häntä luonnehditaankin ”kolmen puolueen Berneriksi”, sillä ennen sitoutumistaan gallupykkösen eli kepun ehdokkaaksi hän ehti suostua jo kokoomuksen ehdokkaaksi ja sitä ennen hän antoi Rkp:lle ymmärtää olevansa heidän ehdokkaansa.

Nyt Berner joutuu vastaamaan yrittäjänä yrittäjille mm. keskustan terveyspoliittisesta linjauksesta, jonka mukaan keskiolut on siirrettävä Alkoon. Kaupan alalle vaatimus on myrkkyä. Jos vaatimus toteutuu, monelle lähikaupalle se on kohtalon kysymys.

Kaipa Alkionsa lukenut Berner jonkun vastauksen keksii, joskin moni hänen viiteryhmässään on tottunut epäilemättä liberaalimpaan alkoholipolitiikkaan. Jotkuthan ovat käyneet jopa ulkomailla ja nähneet, että viiniä ja väkeviäkin myydään kaupan hyllyillä ja silti Bkt on paremmassa jamassa ja väki terveempää kuin Suomessa. Sosiaalinen media pursuaa jo aiheesta ja monella palautuvat mieleen ne keskustalaiset/lestadiolaiset kunnat, joissa oli tiukka keskiolutkielto vielä toistakymmentä vuotta sitten. Moni saattaa myös mietiskellä puheenjohtaja Juha Sipilän (kesk.) uskonnollisen taustan vaikutusta asiaan. Alkoholin mainonnan rajoituksissakin keskusta ajoi kovempaa linjaa kuin hallitus.

Sipilä itse ei uskaltautunut Uudeltamaalta ehdokkaaksi, vaikka muutti vaalikauden aikana Sipooseen. Sipilä pyrkii yhä eduskuntaan Kempeleestä ja Uudenmaan kärkiehdokkaaksi keskusta sai ex-pääministerin ja Perheyritysten liiton ex-toimitusjohtajan Matti Vanhasen (kesk.).

Vanhaselle - umpiraitis mies, muuten - povataan kepun gallupnosteessa kovaa äänimäärää, jolla yritetään härnätä jopa kokoomuksen puheenjohtajaa, pääministeri Alexander Stubbia, joka viime eduskuntavaaleissa sai 41 768 ääntä. Lisäksi ehdolla on Stubbin yrittäjäpoliittinen neuvonantaja, Suomen Yrittäjien ex-puheenjohtaja ja piinkova kapitalisti, kansanedustaja Eero Lehti (kok.).

Puheenjohtajista Stubbin ohella Uudeltamaalta eduskuntaan yrittävät Perussuomalaisten Timo Soini ja SDP:n Antti Rinne. Soini sai viimeksi 43 437 ääntä ja joutuu tekemään ihmeitä, jos aikoo äänimääränsä säilyttää. SDP puolestaan lähetti Lauri Ihalaisen Keski-Suomeen ehdokkaaksi, jotta puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) saa Uudeltamaalta äänimäärän, jolla ei menetä kasvojaan.

Eli vaalipiiri on mielenkiintoinen ja yrittäjyydestä puhutaan.

Keskioluen kielto on kepulta näissä oloissa rohkea veto. Joidenkin mielestä jopa uhkarohkea.

Lue myös:

    Uusimmat