Hiv-tartunta saadaan usein lomamatkalla

Suomessa todettiin viime vuonna lähes 200 uutta hiv-tartuntaa. Määrä on kautta aikojen Suomen toiseksi suurin.

Lähes kaikki uusista hiv-tartunnoista on saatu suojaamattoman seksin seurauksena. Puolet suomalaisten heteroseksivälitteisistä hiv-tartunnoista saadaan ulkomaan matkoilta.

Ulkomailta saatujen tartuntojen määrä on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ajan.

Suomalaisten matkakohteissa hiv-tartunnat yleisiä

Suomalaiset saavat hiv-tartuntoja runsaasti Viroon, Venäjälle ja Thaimaahan suuntautuvilta matkoilta. Näissä suomalaisten suosimissa matkailukohteissa hiv:tä esiintyy runsaasti.

Esimerkiksi Virossa uusia hiv-tartuntoja todetaan vuosittain 400. Viron hiv-tilanne on väkilukuun suhteutettuna Euroopan pahimpia.

Venäjällä uusia tartuntoja todetaan WHO:n arvion mukaan yli 100 000 vuosittain. Thaimaassa puolestaan yli puoli miljoonaa henkilöä elää hiv-tartunnan saaneena.

Matkailuun liittyvä suurentunut riski saada hiv-tartunta johtuu paitsi matkakohteessa vallitsevasta suuremmasta hiv:n esiintyvyydestä myös matkailijoiden omasta suurentuneesta riskinotosta.

Seksikäyttäytyminen matkaillessa on vapaampaa ja vallattomampaa. Seksiä harrastetaan satunnaisten kumppaneiden kanssa usein ilman kondomia.

Miehillä suurempi riski

Miesten välisessä seksissä on suurentunut riski saada hiv-tartunta. Viime vuosina 30–40 prosenttia kaikista Suomessa ilmoitetuista tartunnoista on saatu miesten välisessä suojaamattomassa seksissä.

Kaikkiaan Suomessa on todettu 2 700 hiv-tartuntaa. Lisäksi arviolta 500–1000 suomalaisen kantavan hi-virusta tietämättään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat