Hirvonen: Hieno alku kaudelle!

MTV3
Julkaistu 14.02.2010 15:18(Päivitetty 14.02.2010 15:57)

Mikko Hirvonen arvostaa korkealle uransa ensimmäisen Ruotsin MM-rallin voiton.

- Tämä kisa puuttui meiltä listasta, mutta nyt sekin on hoidettu. Oli tosi hienoa aloittaa kausi tällä tavalla. Hieno homma, että pystyttiin heti ottamaan pisteet kotiin, Hirvonen iloitsi.

Hirvonen kävi Sébastien Loebin kanssa tiukan sekuntitaistelun aina päätöspäivään asti, vaikka voittomarginaali venähtikin 42,3 sekuntiin Loebin ryhdyttyä varmistelemaan kakkossijaa. Rallin käännekohta saattoi olla Hirvosen päätös vaihtaa autoonsa kaksi uutta nastarengasta ennen lauantain kolmea viimeistä erikoiskokeita. Loeb teki saman ratkaisun vasta yhtä erikoiskoetta myöhemmin.

- Kaikki nämä kolme päivää yritys oli ihan tapissa. Tosi kovaa joutui ajamaan Loebiä vastaan niin kuin aina, mutta ehkä meidän rengassuunnitelma toimi vähän paremmin. Otettiin pieni riski, mutta se auttoi hyvin paljon, Hirvonen kertoi.

Hirvosen kausi on alkanut voitokkaasti, sillä Ford-kuski oli ykkönen myös MM-sarjan ulkopuolisessa Monte Carlo -rallissa tammikuussa.

- En ole koskaan voittanut kauden ensimmäistä rallia. Nyt tänä vuonna on kaksi voittoa alla, niin voittoprosentti on aika hyvä. Katsotaan pystytäänkö jatkamaan samaan malliin, Hirvonen tuumi.

Uuden pistejärjestelmän myötä voittojen merkitys korostuu. Voitosta palkitaan 25:llä ja kakkossijasta 18 pisteellä, joten Hirvonen johtaa MM-sarjaa seitsemän pisteen erolla.

- Onhan se hyvä, mutta en pidä sen merkitystä niin suurena. Kun Loebiä vastaan nahistellaan, ei sillä piste-erolla ole niin väliä, koska me kummatkin ollaan aika tasaisia. Pitää vaan voittaa ralleja lisää ja edetä sitä kautta, Hirvonen mietti.

Loeb oli sunnuntaina lyöty mies ja myönsi rehdisti Hirvosen paremmakseen. Hirvonen ei kuitenkaan usko, että kuusinkertaisen maailmanmestarin selkäranka olisi katkeamassa.

- Vielä on 12 rallia jäljellä ja eiköhän taistelu jatku yhtä kovana Meksikossa, Hirvonen uskoi.

Katso kuskien kommentit rallin jälkeen MTV3 Katsomosta (maksullinen)