Hirvikolarit vähenivät selvästi viime vuonna

Hirvikolarit vähenivät viime vuonna selvästi Suomessa. Liikenneviraston selvityksen mukaan maanteillä sattui reilut 1300 hirvionnettomuutta, kun vuosituhannen vaihteessa niitä oli noin 3000 vuodessa.

Ensimmäistä kertaa yli 40 vuoteen hirvionnettomuuksissa ei kuollut yhtään ihmistä. 2000-luvulla kuolonuhreja on ollut keskimäärin seitsemän vuodessa.

Hirvionnettomuuksissa loukkaantui viime vuonna vajaa 100 henkilöä, mikä on lähes neljä kertaa vähemmän kuin huippuvuonna 2001.

Lähes kaikki onnettomuudet (95 prosenttia) tapahtuivat 80 kilometrin tai suuremman nopeusrajoituksen alueella. Vain kolmannes onnettomuuksista ajettiin päivänvalon aikaan.

Sen sijaan peura- ja kaurisonnettomuudet ovat kasvaneet koko 2000-luvun, mutta nyt myös niiden kasvu näyttää taittuneen. Viime vuonna onnettomuuksia oli reilut 2700, kun vuotta aiemmin luku oli lähes 3500. Peura- ja kaurisonnettomuuksissa loukkaantui viime vuonna 24 ihmistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat