Hintojen nousu hidastui hieman elokuussa

Kuluttajahintojen nousu hidastui hieman elokuussa. Tilastokeskuksen mukaan inflaation hidastuminen johtui etenkin korkojen laskusta.

Inflaatio oli elokuussa 2,7 prosenttia, kun se heinäkuussa oli 2,9 prosenttia.

Kuluttajahintojen nousu on hidastunut myös vuodentakaisesta. Viime vuoden elokuussa inflaatio oli 3,8 prosenttia.

Eniten hintoja ovat nostaneet vuoden aikana ruuan, liikenteen, alkoholin ja asumisen kallistuminen. Elintarvikkeista etenkin lihan, hedelmien, maitotuotteiden sekä makeisten ja jäätelön hinnat ovat nousseet. Asumisen kuluja on nostanut muun muassa vuokrien kallistuminen.

Hintojen nousua on puolestaan hillinnyt mm. viihde-elektroniikan ja sähkön halpeneminen.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio kiihtyi elokuussa kahdella prosenttiyksikön kymmenyksellä 2,6 prosenttiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat