Hintakisa näkyy kesän olutmyynnissä

Juomayhtiöt arvioivat alkukesän myynnin pysyneen suunnilleen viime vuoden lukemissa huonoista säistä huolimatta.

Olutta on huonoista säistä huolimatta myyty suunnilleen saman verran tai jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Tätä selitetään sillä, että kauppa on käyttänyt olutta tarjoustuotteena ja se on lisännyt kauppojen olutmyyntiä.

Oluen ravintolamyynti on puolestaan jäänyt viime kesän alkua heikommaksi. Terassimyynti on eniten riippuvainen säästä. Juomayhtiö Sinebrychoffin mukaan siideriä on myyty hieman viime kesän alkua vähemmän, kun taas lonkeroa on mennyt hieman enemmän.

Myös virvoitusjuomien myynti näyttäisi jäävän hieman viime vuodesta, mutta kivennäisvesissä olisi vastaava liike ylöspäin.

-Oluen myynti kauppoihin on lisääntynyt, mutta ravintolamyynti on jäänyt jonkin verran viime vuodesta, Sinebrychoffin markkinointijohtaja Panu Vuorimaa selvittää.

Olutmyynnin kolmosessa eli iisalmelaisissa Olvissa alkukesän olutmyynnin kauppoihin kerrotaan vetäneen hyvin, mutta myös Olvissa säistä toivotaan lisäpiristystä.

Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtajan tehtäviä hoitava Heikki Hortling arvioi, että osa lisäyksestä on tullut siitä, että kauppa käyttää olutta tarjoustuotteena. Viime kesän alku oli suunnilleen samanlainen kuin nyt eli helteistä ei ole tullut piristystä myyntiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat