Hidas puukauppa panee vauhtia metsänsuojeluun

Talouden taantuma panee vauhtia metsänsuojeluun. Kun puukauppa hidastuu, maanomistajalla voi olla sopiva hetki tarjota valtiolle jotain sellaista metsäaluetta, jonka hän arvelee olevan suojelumielessä arvokas.

Valtion, siis ostajan, kannalta tilanne on edullinen.

-Ihan suoraan se ei näy, mutta kyllä nyt voidaan toivoa samalla rahalla saatavan enemmän pinta-alaa, muotoilee ylimetsänhoitaja Pirkko Isoviita ympäristöministeriöstä.

Isoviita on yksi Metso-suojeluohjelman toteuttajista ministeriössä. Ohjelmassa etsitään luonnonarvomielessä arvokkaita metsäalueita suojeltaviksi.

-Ohjelma toimii maanomistajien vapaaehtoisuuden varassa, Isoviita painottaa.

Suojelualuetta ostettaessa ei Isoviidan mukaan sovelleta suoraan päivän markkinahintaa, vaan alueen arvoa tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Rauhoitettava alue voi myös jäädä maanomistajan omistukseen, jolloin valtio maksaa suojelusta jonkin verran pienemmän korvauksen.

Alueita haetaan etenkin etelästä

Metson määrällinen tavoite on muuttaa suojelualueiksi noin 96 000 hehtaaria yksityisten omistajien metsiä vuosina 2008-16.

-Suojeltaviksi etsitään erityisesti reheviä lehtoalueita sekä soiden osalta korpia. Ne ovat lajistoltaan aika arvokkaita, ja niitä on Suomessa vähän, selvittää Isoviita.

Isoviidan mukaan etenkin Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen maanomistajat ovat jo heränneet tarjoamaan Metso-ohjelmaan sopivia alueita suojeltaviksi. Sen sijaan Uudeltamaalta, Hämeestä ja Pirkanmaalta tarjouksia saisi tulla enemmänkin.

Metsähallitus ennätti ensin

Metsähallitus tiedotti muutama viikko sitten saavuttaneensa oman Metso-tavoitteensa eli noin 10 000 hehtaaria lisää suojelualueita valtion maille. Maa- ja metsätalousministeriöllä on ohjelmassa oma osuutensa, johon kuuluu määräaikaisia suojelusopimuksia sekä luonnonhoitohankkeita.

Yksityismetsien puolella Metso-ohjelma on vielä melko alkuvaiheessa. Viime vuonna hankittiin tai rauhoitettiin suojelualueiksi vasta 1436 hehtaaria.

Isoviita arvelee vauhdin paranevan ensi vuonna jo siitäkin syystä, että alueiden ostoon on luvassa enemmän rahaa. Tänä vuonna Metso-ostoksiin on käytettävissä 8,5 miljoonaa euroa, ensi vuonna jo 26 miljoonaa. Myöhemmin määrärahat saisivat Isoviidan mukaan olla suurempiakin, jotta tavoitteisiin päästään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat