Vaikka vuorokausirytmin päälaelleen kääntämistä vielä nuorena sietäisikin, kannattavaa se ei ole.
– Ei tee kenellekään hyvää, että herää arkisin vaikka kuudelta ja viikonloppuna puoliltapäivin, Sirkka-Liisa Kivelä sanoo.
Nuoret ja työikäiset kuitenkin kestävät sitä.
– Opiskelijat voivat juhlia viikonloppuisin ja valvoa yöt läpeensä, mutta mennä silti maanantaiaamuna virkeinä kouluun. Kahdeksankymppinen ei sellaista kestäisi.
Kestokyky vuorokausirytmin vaihtumiselle heikkenee vanhetessa.
– Jos 8-vuotias lapsi matkustaa Yhdysvaltoihin, hän tottuu vuorokausirytmin vaihtumiseen alle viikossa. Sen sijaan 85-vuotiaalta isoisältä sopeutumiseen menee kaksi tai kolmekin viikkoa, Kivelä sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
19:05
Sanna Saarijärvellä poikkeuksellinen teatterirooli: "Aika paljon kaikkea kiinnostavaa törkyä"
-
18:56
Hämmentävä hetki suorassa lähetyksessä – Liiga-selostajan paletti hajosi täysin: "Tätä ei kuvissa näy"
-
18:55
Ikäraja ihonhoitotuotteille? Yhä nuoremmat lapset käyttävät liian vahvoja aineita
-
18:39
Brasilialaisgrilli leimahti – kolme loukkaantui vakavasti
-
18:35
15-vuotiaana julmasti kuolleen tytön omaiset helpottuivat Valkeakosken murhatuomiosta: "Tämä on heille vahvasti tunneasia"
-
18:20
Patrik Laineen telonut pelaaja otti yhteyttä – näin suomalainen reagoi
-
18:19
Eläkeläismies voitti Ruotsin Lotossa miljoonapotin jo toisen kerran: "Voimme tehdä, mitä haluamme"
-
18:01
Erika Vikman on harmistunut rakkauselämäänsä koskevista otsikoista: "Asia, mistä haluan vähiten puhua"
-
18:00
Yöpakkaset kiristyvät etelässä – ensi viikolla jopa +15
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
17:07
Rita Behm on palkittu näyttelijänä ja ohjaajana yläasteella: "Olen tehnyt elokuvia nuorena"
-
Lataa lisää