"Olo oli toivoton" – Unettomuus sai Joannan sairastumaan masennukseen
Joanna Tervonen on kärsinyt unettomuudesta lapsuudestaan asti. Olo on ollut välillä toivoton, kun mitkään hoitokeinot eivät ole auttaneet.
Joanna Tervonen muistaa kärsineensä unettomista öistä jo pienenä lapsena. Ensimmäisen kerran hän hakeutui lääkäriin, kun unettomuus alkoi tehdä arjesta mahdotonta.
– Alkoi tuntua siltä, etten enää selviä unettomuuteni kanssa. Opiskelusta ja työnteosta ei meinannut tulla mitään, Joanna selvittää.
Lääkäriltä Joanna sai käteensä nukahtamislääkereseptin. Pillerit auttoivat pari ensimmäistä yötä, mutta lakkasivat sitten toimimasta. Joanna hakeutui uudestaan lääkäriin.
– Sain uudenlaiset lääkkeet. Niiden avulla pystyin nukkumaan, mutta seuraavana päivänä olin niin tokkurainen, etten voinut jatkaa niiden käyttöä.
Pisin unettomuusjakso kesti puolitoista vuotta
Joanna kärsii sekamuotoisesta unettomuudesta, joka ilmenee jaksoittain.
– Jos illalla puolenyön aikaan saan unta, saatan herätä jo kahden kolmen aikaan yöllä. Tai jos tiedän, että aamulla on aikainen herätys, pyörin sängyssä vielä kolmen neljän aikaan.
Lyhimmillään Joannan unettomuusjaksot ovat kestäneet joitakin viikkoja, pisimmillään puolitoista vuotta.
– Tuon puolentoista vuoden aikana olin niin väsynyt ja toivoton, etten jaksanut edes hakea apua. Olin luovuttanut täydellisesti.
Itsehoito ei auttanut
Vuosien varrella Joanna on kokeillut hoitaa unettomuuttaan lääkkeiden lisäksi myös kotikonstein. Hän on harrastanut liikuntaa, muuttanut ruokavaliotaan, tehnyt rentoutumisharjoituksia ja käyttänyt luontaistuotteita. Mistään ei ole ollut merkittävää apua.
– Kyllä olo on ollut välillä toivoton. Jossain vaiheessa hautasin kaikki haaveet normaalista päivätyöstä. Ajattelin, etten koskaan pystyisi sellaiseen.
Ihmissuhteet kärsivät ja arki ei suju
Unettomuus haittaa Joannan arkielämää monella tavalla.
– Unettomuusjaksoina muisti ei toimi kunnolla ja uuden omaksuminen on hankalaa. Myös tunteiden säätely on vaikeaa. Olen todella kiukkuinen, ja mielialanvaihtelut ovat hurjia.
Unettomuus vaikuttaa myös ihmissuhteisiin.
– Jos unettomuusjakso on pahimmillaan, en kerta kaikkiaan jaksa tehdä mitään. Ihmisten on joskus ollut vaikea ymmärtää sitä.
Masennuksen ja unettomuuden noidankehä
Pari vuotta sitten Joannan unettomuus kärjistyi taas pahimmilleen. Kolmen vuorokauden valvomisen jälkeen hän hakeutui lääkäriin. Syke oli korkea ja verenpaine heittelehti.
Joanna sai masennuksenkin hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, jotka normalisoivat tilanteen. Pian sen jälkeen Joannalla todettiin keskivaikea masennus, jota alettiin hoitaa. Masennuksen hoito auttoi myös univaikeuksiin.
– Uskon, etten olisi joutunut kärsimään unettomuudesta tällä tavalla, jos syitä unettomuuteni taustalla olisi yritetty selvittää jo aiemmin. Terapia olisi varmasti auttanut. Nyt tilanteeni on kohtalainen, mutta eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu, jos elämässä tapahtuu isoja muutoksia tai tulee stressiä.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
22:05
Bruce Willisin vaimo kertoo miehensä tämänhetkisestä terveydentilasta: "Se on todella kaunis asia surun joukossa"
-
Lataa lisää