Hengitysvaikeudet piinasivat miestä kuukausia – 20 vuotta sitten tapahtunut tapaturma oli sysännyt nenään jotain sinne kuulumatonta
Kiinalaismiehen kummallisten nenäoireiden syyn taustalla oli 20 vuotta sitten tapahtunut onnettomuus, kertoo muiden muassa News.com.au-uutissivusto.
Pohjois-Kiinassa asuva 30-vuotias Zhang Binsheng oli kärsinyt hengitysvaikeuksista kolme kuukautta ennen kuin hakeutui lääkärin vastaanotolle. Miehen nenäoireet olivat pahentuneet jatkuvasti. Lopulta hän ei pystynyt enää nukkumaan kunnolla hengitysvaikeuksien vuoksi. Lisäksi mies haistoi nenässään omituisen mädäntyneen hajun.
Röntgentutkimus paljasti omituisten oireiden kuvottavan syyn. Zhangin nenässä kasvoi hammas.
Hammas oli työntynyt nenäonteloon onnettomuudessa
Kiinalaismiehen nenästä löydettiin sentin mittainen hammas. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Kun lääkäri kertoi uutiset potilaalleen, Zhang muisti kadottaneensa hampaan 20 vuotta sitten. Ollessaan 10-vuotias Zhang kompastui pahasti ja menetti kaksi hammastaan. Toista hammasta ei koskaan löytynyt.
Ilmeisesti kaatumisesta aiheutuneen iskun voima oli työntänyt hampaan syvälle Zhangin nenäonteloon. Lääkärien mukaan hammas oli päässyt juurtumaan ja kasvamaan miehen nenässä kahden vuosikymmenen ajan ennen kuin alkoi oireilla. Zhangin keho ei ollut alkanut hylkiä väärässä paikassa kasvavaa hammasta, koska se ei varsinaisesti ollut ”vierasesine”, lääkärit uskovat.
Sentin mittainen hammas poistettiin puoli tuntia kestäneessä operaatiossa miehen nenästä.
Nenistä on löytynyt omituisuuksia ennenkin
Tapaus ei ole ensimmäinen, jossa nenäoireiden syyksi paljastuu väärässä paikassa oleva hammas. Kerroimme aiemmin tanskalaismiehestä, joka oli kärsinyt flunssamaisista oireista kahden vuoden ajan. Sairaalassa oireiden syyksi paljastui sieraimessa kasvava hammas.
Omituisia nenäoireita voivat aiheuttaa myös muut nenään juuttuneet asiat. Tämä australialaismies kärsi vuosia poskiontelontulehduksesta – kunnes lopulta oireiden syyksi selvisi miehen tyttöystävän 18 vuotta sitten antama ”lahja”.
Lähteet: News.com.au, Metro UK, Pear Video
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää