Hengenvaarallista radioaktiivista ainetta varastettiin Meksikossa

Meksikossa vaarallista radioaktiivista ainetta on jälleen päätynyt varkaille.

Aine varastettiin eilen Tabascon osavaltiossa sijaitsevasta Cardenasin kaupungista. Radioaktiivinen aine oli ollut säiliössä rekan sisällä.

Viranomaiset julistivat hälytystilan useaan osavaltioon varkauden takia. Varastettu säiliö sisälsi Iridium 192-lähteen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun varkaat ovat vieneet radioaktiivista ainetta Meksikossa.

Vuonna 2013 radioaktiivista koboltti-60:tä sisältänyt rekka varastettiin Tijuanassa.

Kaksi päivää myöhemmin rekka ja radioaktiivinen aine löytyivät melko läheltä anastuspaikkaa. Tapauksesta raportoi Suomessa myös Säteilyturvakeskus STUK. Aine oli poistettu suojauksestaan ja kuljetettu jonkin matkan päähän autosta.

Viranomaiset eristivät löytöpaikan 500 metrin etäisyydeltä. Aine saatiin turvallisesti haltuun käyttämällä poliisin robottia.

Ilman seurauksia ei tapahtumasta kuitenkaan selvitty. Yhdellä alueen asukkaalla todettiin säteilyn aiheuttama ihovaurio.

Vastaavanlainen varkaus tapahtui myös heinäkuussa 2014. Tuolloin tapauksesta ei aiheutunut seurauksia kansalaisille.

 

Lue myös:

    Uusimmat