Hemilä kiittelee TT:n organisaatiota

Teollisuuden ja työnantajien etujärjestön johtoon siirtyvä Kalevi Hemilä uskoo, että hänellä on mahdollisuus antaa hyvä panos vakanssin hoitamiseksi.

-Nimenomaan poliittinen vaihe on ollut ansiokas. Siinä on voinut luoda sellaisia suhteita yhteiskuntaan, että pystyy tällaisen tehtävän hoitamaan, takavuosina pitkään maatalousministerinä toiminut Hemilä sanoo.

Nykyisessä tehtävässään Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana Hemilä pani liiton strategian ja organisaation uusiksi.

-En usko, että TT:ssä tällaista tarvetta on. Niillä tiedoilla mitä minulla on, TT:llä on hyvä, toimiva organisaatio.

Hemilä katsoo päätehtäväkseen TT:ssä teollisuuden toiminta- ja kilpailukyvyn säilyttämisen ja parantamisen. Taloon tutustuminen on ensimmäinen asia, mistä hän aikoo lähteä liikkeelle.

-Itse työtehtävässä en sen kummempaa näe. Kokonaisuus on haaste, ja eiköhän yksityiskohdista selviä, toteaa Hemilä.

Hemilän mukaan TT:n puheenjohtajan Heikki Pentin kutsu siirtyä teollisuuden etujärjestön nokkamieheksi tuli vähän äkkiä. Vastasiko hän pyyntöön siltä seisomalta?

-No, en siltä seisomalta, mutta siltä istumalta, Lontoosta työmatkalta tavoitettu Hemilä sanoo.

(MTV3-STT)

Syytteen sisäpiirikaupoista saanut Johannes Koroma vakuuttaa tehneensä kaikki tarpeelliset varmistukset ennen osakekauppoja.

(Huomenta Suomi 17.01.2003)

Lue myös:

    Uusimmat