Helsingissä paljastui laaja insestitapaus - tekijänä yksinhuoltajaisä

Helsinkiläismiehen teot jatkuivat neljän seinän sisällä vuosien ajan ilman, että kukaan ulkopuolinen huomasi. Lapset jäivät usein koulusta pois epämääräisten vatsakipujen vuoksi.

- Sitä tässä on useampikin taho pohtinut, että miten kukaan ei huomannut lasten oirehtimista. Teot ovat kuitenkin niin vakavia. Kukaan ei ehkä ajatellut, että vatsakipujen taustalla olisi jotain tällaista, kihlakunnansyyttäjä Sakari Tiilikainen sanoo.

Mies kävi päivät töissä ja lapset koulussa sen, minkä pystyivät. Hän oli lasten yksinhuoltaja.

Uhri teki rikosilmoituksen

Kauhut tulivat päivänvaloon, kun perheen vanhin lapsi teki isästään rikosilmoituksen viime lokakuussa. Hän oli joutunut ensi kertaa hyväksikäytön uhriksi jo nelivuotiaana, muut sisarukset hieman vanhempina.

Poliisi alkoi tutkia juttua, ja käräjäoikeus vangitsi epäillyn. Nuoremmat lapset vahvistivat vanhimman kertoman todeksi. Epäillyn koneelta löytyi lisäksi lapsipornoa.

Mies sai syytteen kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta sukupuoliyhteydestä lähisukulaiseen, joista yksi on jo vanhentunut, sekä lapsipornon hallussapidosta.

Syytteet sisälsivät yli 200 tekoa kahdeksan vuoden aikana, muun muassa raiskauksia. Oikeutta käytiin vuoden alussa Helsingin käräjäoikeudessa suljetuin ovin. Mies myönsi teot pääosin.

Määrättiin mielentilaan

Maaliskuussa käräjäoikeus totesi isän syylliseksi ja passitti hänet mielentilatutkimukseen hänen omasta pyynnöstään. Tutkimus kestää yleensä muutaman kuukauden ajan, jonka jälkeen oikeus ottaa kantaa tekojen rikosnimikkeisiin sekä seuraamuksiin.

Syyttäjä on vaatinut miehelle 10 vuoden vankilatuomiota, mikä on enimmäisrangaistus törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

- Kyseessä on poikkeuksellinen juttu, Tiilikainen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat