Helsingissä jo veneilysää - jäät sulivat

Itämeri lähes sula 1:31

On melkoisen epätavallista, että Helsingissä veneilykelit alkavat jo helmikuussa. Tänä talvena veneily onnistuu jo. Ilmatieteen laitoksen mukaan jäätä on Itämerellä nyt epätavallisen vähän, selvästi vähemmän kuin esimerkiksi viime talvena.

- Viime talvi jäi leudoksi, mutta silloin oli kuitenkin tähän aikaan tuplaten jäätä verrattuna tähän talveen, laskee Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Merijäät ovat tavallisesti laajimmillaan helmikuun viimeisellä viikolla. Nyt Itämeren jäätilanne on tilastojen toiseksi huonoin. Vielä vähemmän jäätä oli vuonna 2008.

- Nyt jäätä on noin 30 000 neliökilometrin alueella. Normaalisti tähän aikaan vuodesta keskimäärin 170 000 neliökilometriä Itämerestä on jääkannen alla, kertoo Jouni Vainio.

Jäänmurtajia tarvitaan vielä Perämerellä

Kolme jäänmurtajaa odottelee toimettomina Helsingin Katajanokalla, mutta Perämerellä tarvitaan vielä murtaja-apua.

- Apua tarvitaan Raahesta pohjoiseen, varsinkin Ouluun, Kemiin ja Tornioon. Ei se jää paksua ole, mutta se on niin tiiviisti pakkautunut, että tällä hetkellä siellä on kaksi suomalaista murtajaa ja kaksi ruotsalaista avustamassa liikennettä Suomen satamiin. Lähes jokainen laiva joudutaan avustamaan jään reunan läpi, sanoo Vainio.

Jääasiantuntija Jouni Vainio ei suosittele jäille menoa.

- Ainakaan täällä Helsingissä ei kannata jäille mennä. Jos ei tiedä, mihin menee ja mitä tekee, niin on viisainta pysyä pois merijäältä tällä hetkellä.

Myös järvien jäänpaksuudet ovat olleet helmikuussa suurimmassa osassa maata selvästi keskimääräistä ohuempia.


Lue myös:

    Uusimmat