Helsingin Sanomilla jakeluongelmia

Kymmenettuhannet Helsingin Sanomien tilaajat ovat saaneet tänään lehtensä myöhässä tai vajaana.

Helsingin Sanomien jakelussa on ollut tänään pahoja viivytyksiä ja puutteita Varkauden painoa kiusanneiden teknisten ongelmien takia. Kymmenettuhannet lehdet olivat joko myöhässä tai ne jaettiin vajaina.

Viivytykset koskivat linjan Lappeenranta-Jyväskylä-Oulu pohjoispuolta eli kahta kolmasosaa koko tilausalueesta. Painaminen Varkaudessa saatiin valmiiksi vasta puoli seitsemältä aamulla, jonka jälkeen lehteä päästiin lastaamaan autoihin. Pienemmille paikkakunnille lehteä ei edes yritetty jakaa, vaan tilaajat saavat lehtensä maanantaina.

- Isoimmat maakuntakaupungin on jaettu, tosin myöhässä, kertoi tuotantojohtaja Ismo Vuoksio puolenpäivän jälkeen.

Osa tilaajista sai lehtensä myös vajaina, eli niissä oli vain A- ja B-osa tai osat A:sta D:hen. Puutteita paikkaillaan alkuviikon aikana. Puuttuvat C- ja D-osat eli kulttuuri ja sunnuntai jaetaan maanantaina, ja työpaikka- ja asumissivut E ja F tiistaina.

Yhteensä Varkaudessa painetaan 75 000 lehteä. Näistä 25 000 saatiin moitteettomassa kunnossa matkaan.

Helsingin Sanomien koko levikki sunnuntaisin on vähän yli 500 000 kappaletta. Vuoksio ei vielä osannut sanoa, missä lehti jäi tänään kokonaan saamatta. Lehdettä jääneiden tai vajaita lehtiä saaneiden ei tarvitse ilmoittautua, vaan kyseiset puutteet nähdään myöhemmin osoitteiden perusteella. Myös pääkaupunkiseudun jakelussa oli tänään muutaman tunnin viivytyksiä Sanomalan painon ongelmien vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat