Helsingin kerrostalolähiöt remonttiin - jopa perustuksia myöden

Monissa Helsingin kerrostalolähiöissä on edessä remonttisuma.

Esimerkiksi Lauttasaaressa, Haagassa, Herttoniemessä, Munkkivuoressa ja Maunulassa lähes koko kerrostalokanta on rakennettu 1950-1970-luvuilla. Tämän ikäisissä taloissa edessä on muun muassa putkisto- ja sähkösaneerausta, ikkuna- ja kattoremontteja sekä julkisivuremontteja.

- Kantavat rakenteet saavat jäädä, mutta loppu käytännössä uusitaan, kertoo neuvontainsinööri Jaakko Laksola Kiinteistöliitosta.

- Ja sitten osassa 60- ja 70-luvun taloista joudutaan uusimaan myös perustuksia. 60-luvulla kun betonitekniikka oli uutta, niin sitä tehtiin vähän niinkuin kintaalla. Betoniin valetut teräkset saattavat siten olla aika pinnassa ja ne ovat saattaneet ruostua, kuvailee Laksola.

Taloyhtiöissä, joissa talotekniikan lisäksi myös rakenteita joudutaan korjaamaan, kustannukset voivat nousta 1200 euroon neliöltä. 50-neliöisen kaksion kohdalla tämä tarkoittaa jopa 60 000 euron kustannuksia.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella vastaavassa kunnossa olevia kerrostaloja onkin purettu kokonaan näin mittavien remonttien alta. Jos remontin hinta ylittää asunnon arvon, ei remontointi enää kannata.

Helsingissä tilanne on kuitenkin toinen. Asunto-osakkeista, joissa mittavat remontit ovat vasta alkamassa, saatetaan helposti maksaa jopa 4000 euroa neliöltä.

- Kehottaisinkin asunnonostajia pohtimaan mikä on asunnon todellinen hinta esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, kun remontit on tehty ja niiden kustannukset selvillä, toteaa Laksola.

Lue myös:

    Uusimmat