Helsingin kaupugin kulttuuripalkinto Marjatta Levannolle

Johtava museonlehtori Marjatta Levanto on saanut Helsingin kaupungin kultuuripalkinnon. Hänet palkittiin työstään taidekasvattajana sekä Valtion taidemuseon pedagogiikka -yksikön perustajana ja kehittäjänä. Palkinto on noin 8 409 euroa eli 50000 markkaa.

Levanto vastaanotti tunnustuksen tänään Helsingissä. Samassa kaupungintalon juhlasalissa pidetyssä tilaisuudessa jaettiin myös Helsingin taideapurahat yhteensä noin 83757 euroa eli 498000 markkaa.

Marjatta Levanto on 1970-luvulta saakka tehnyt järjestelmällisesti työtä kuvataiteen ymmärryksen lisäämiseksi eritoten lasten ja nuorten parissa. Koko Ateneumin arvostettu museopedagogiikka on saanut alkunsa hänen halustaan saattaa kansalliset taideaarteet lasten ulottuville, kiitetään palkinnon perusteissa.

Näyttelyjen lisäksi Levanto on kirjoittanut lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja, jotka kertovat kuvataiteesta yleensä kuten Taide on totta (vuonna 1983), Värin vuoksi, Taidetta varjosta valoon (vuonna 1989) sekä Nykytaide suurin piirtein (vuonna 1998).

Hänen tuotantoonsa kuuluu myös taiteilijamuotokuvia Eero Järnefeltistä, Helene Schjerfbeckistä ja useampia teoksia Hugo Simbergistä, Tonttukuningas kuoleman puutarhassa (vuonna 1985) sekä Unennäkijä tulee (vuonna 2000). Teokset Hugo Simbergistä ja Helene Schjerfbeckistä ovat erinomaisia esimerkkejä lapsille ja nuorille suunnatusta, heitä arvostavasta lähestymistavasta, mainitaan perusteluissa.

Ateneumin peruskorjauksen jälkeen taidemuseoon perustettiin Levannon aloitteesta lapsille oma työpaja. Viime vuosina Ateneum on ollut myös pelkästään lasten käytössä viikonlopun mittaisilla Taika-aika -festivaalilla.

Näyttelyjen ja kirjojen lisäksi Marjatta Levanto on laatinut käsikirjoitukset ja kuvasuunnittelun ensin diaohjelmiin ja sittemmin usean projektorin multivisioihin sekä elokuva- ja videotuotantoihin.

Helsingin kaupungin taideapurahojen hakijoiden määrä nousi viime vuodesta. Suurinta nousu oli säveltaiteen kohdalla, jonka hakijamäärä kaksinkertaistui. Hakijoita oli kaikkiaan tänä vuonna 643. Apurahan sai yhteensä 43 taiteilijaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat