Helsingin citykanit tulevat kalliiksi veronmaksajille

Helsingissä asustaa tällä hetkellä noin 7 000 villikania. Viime vuonna kaneja oli vielä pari tuhatta vähemmän, mutta kanit lisääntyvät vauhdilla ja kanta laajenee edelleen. Vuosittain kanit tekevät satojentuhansien eurojen loven veronmaksajien lompakkoon. Kaneja ei saada enää millään kokonaan Helsingistä pois, mutta syksyllä kanikantaa ryhdytään rajoittamaan eri keinoin.

Kasvitieteellisessä puutarhassa kanit ovat tuhonneet kasvikokoelmaa jo kymmenien tuhansien eurojen edestä. Kasveja on aidattu, mutta ongelma ei ole ratkennut. Viimeisenä keinona puutarhassa on tartuttu pienoiskivääriin. Ylipuutarhuri Marko Pesu on ampunut kolmessa vuodessa yli 300 kania.

- En ollenkaan tykkää pienoiskivääripyynnistä, vaikka sitä teen. Mutta se on ainoa kustannustehokas tapa, Pesu kertoo.

- Jos täytyy valita tieteellinen kasvikokoelma vai kanit, niin olen valinnut niin, että tieteellinen kasvikokoelma jää ja kanit lähtee.

Ilta- ja aamuhämärässä keskustan viheralueilla voi helposti nähdä jopa satoja kaneja. Hietaniemen hautausmaa on yksi kanien lempipaikoista, löytyyhän sieltä suojaa ja riittävästi ravintoa.

-Näin kesäaikana pahimmat vahingot kohdistuvat omaisten kukkiin ja myös meidän kukkiimme. Myös tällaisia kaivuvahinkoja on, eli kanit kaivavat hiekkaa, multaa, koloja maahan, kertoo ylipuutarhuri Ari Pipatti.

Pipatin mukaan yksi tapaus sellainen tapaus on ilmennyt, jossa kani on kaivanut kolon ja se on aiheuttanut hautamuistomerkin kaatumisen. Joitain kymmeniä potentiaalisia, riskihautoja on hänen mukaansa olemassa.

Syksyllä kanikantaa rajoitetaan ainakin ansoilla ja aseilla. Myös kesyhilleriä saatetaan kokeilla apuna kanijahdissa.

Lue myös:

    Uusimmat